Rovaniemen kaupunginhallitus laatii parhaillaan esitystä uudesta luottamusmiesorganisaatiosta. Rovaniemen perussuomalaisten mielestä pormestarihallinnon luominen sopii tähän saumaan hyvin.
– Ehdotamme, että ensi vaalikauden alusta Rovaniemellä on pormestari ja toimialakuntien mukainen määrä apulaispormestareita. Heistä pormestari olisi päätoiminen ja varapormestarit puolivakinaisia, puheenjohtaja Matti Torvinen sanoo Rovaniemen perussuomalaisten tiedotteessa.
Poliittikojen merkitys muuttuu uuden sote-mallin myötä. Samalla maakuntavaltuustojen ja hallituksen merkitys korostuvat. Rovaniemen perussuomalaisten mukaan kuntiin tarvitaan nyt poliittikoja, jotka sitoutuvat tehtäväänsä.
Rovaniemen perussuomalaisten mukaan johtava poliitikko, lautakunnan tai hallituksen puheenjohtaja joutuu perehtymään entistä paremmin tehtäväänsä. Rovaniemen perussuomalaisten tiedotteen mukaan hänen mahdollisuutensa toimia toimialajohtajan tai kaupunginjohtajan työparina ovat harrastepohjalta rajalliset. Rovaniemen perussuomalaisten mukaan päätoiminen pormestari ehtisi ja kykenisi johtamaan laajaa kaupunginhallintoa sekä kaupunginhallitusta.
– Näin luomme työparin ja vastavoiman virkamiesten vallankäytölle. Jo nyt on havaittu, että poliitikot ovat jääneet johtavien virkamiesten vallankäytön kumisiksi nuijamiehiksi, Torvinen sanoo tiedotteessa.
Rovaniemen perussuomalaiset aikovat tuoda esityksen pikavauhtia valtuuston eri ryhmien mietittäväksi. Kaupunginhallitus esittelee lähiaikoina uuden luottamusmieshallintonsa.