Kotkalaiset poliitikot vetoavat maan hallitukseen kaupungin työllisyystilanteen parantamiseksi. Toistaiseksi 21 valtuutettua kuudesta eri puolueesta on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa ehdotetaan muun muassa että perustulokokeilu tai osa siitä toteutettaisiin Kotkassa.

Lisäksi satamakaupungissa pitäisi vuoden ajan kokeilla Kelan sakkomaksun käyttämistä kaupungin työllisyyden hoitoon. Kunta joutuu maksamaan puolet pitkäaikaistyöttömän työmarkkinatuesta, mikäli se ei aktivoi työtöntä 500 päivän kuluessa.

– Nykyinen järjestelmä kurittaa kuntia ja kannustaa kikkailemaan sakon välttämiseksi, sanoo yksi vetoomuksen alullepanijoista, vasemmistoliiton valtuutettu Joona Mielonen.

Yli 57-vuotiaat ja vähintään viisi vuotta työttömänä olleet pitäisi vetoomuksen mukaan siirtää eläkkeelle. Poliitikot vaativat myös käräjäoikeuden säilyttämistä Kotkassa ja uuden tuomioistuinviraston sijoittamista kaupunkiin.

Nimien keruu jatkuu vielä, ja vetoomus on tarkoitus luovuttaa oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille (ps) kahden viikon kuluttua. Kotkassa työttömyysaste on jo lähes 23 prosenttia.