Tästä on kyse
Kansanedustaja ja Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kauko Juhantalo (kesk.) toivottaa Kankaanpäähän suunnitellun halal-teurastamon tervetulleksi.
Teurastamo olisi toteutuessaan Suomen ensimmäinen halal-teurastamo. Sen tavoitteena on käsitellä 10 000 lammasta vuodessa.
– Kummeksun vähän, mistä lampaita löytyisi noin valtava määrä, mutta mielestäni ei siihen [teurastamoon] voi kohdistaa mitään negatiivista. Jos asia tulee päätettäväksi, ratkaisun on oltava ehdottomasti myönteinen, Juhantalo sanoo.
Joutsenlahti yllättyi
Viime viikolla Kankaanpään kaupunginhallituksen puheenjohtaja, eduskunnan entinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti (ps.) yllättyi suunnitelmasta. Hän sanoi toivovansa, että hankkeen taustahenkilöt olisivat olleet yhteydessä Kankaanpään kaupunkiin ennen kuin asia tuli julkisuuteen.
Yksi teurastamon puuhamiehistä, helsinkiläinen Karrar al-Hello painotti Ylelle, että halal-teurastukset tehtäisiin Suomen lakien mukaan eli tainnuttamalla eläimet ennen veren laskua. Yleensä halal-lihaan liittyy tapa teurastaa eläin ilman tainnuttamista.