Turkin pääministeri Ahmet Davutoğlu kiisti pääministeri Juha Sipilän kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa jyrkästi uutiset, joiden mukaan Turkki olisi palauttanut maansa pakolaisleireiltä ihmisiä, myös lapsia, takaisin Syyriaan. Uutiset perustuvat muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin raporttiin.
Suomessa vieraileva Davutoğlu muistutti, että Turkki on syyrialaisten suurin vastaanottaja. Maassa on noin kolme miljoonaa syyrialaista turvapaikanhakijaa. Ketään heistä ei pääministerin mukaan ole kuitenkin palautettu.
– Turkki ei ole vaatinut ketään syyrialaista palaamaan, sillä tiedämme, miten aggressiiviinen ja brutaali Syyrian hallinto on ja kuinka brutaaleja terroristijärjestöt siellä ovat.
– Pääministerinä ja isänä vakuutan, että kaikki Syyrian lapset ovat myös meidän lapsiamme, Davutoğlu sanoi ja vaati esittämään tarkempia todisteita väitteille.
Kiitteli sopimusta EU:n kanssa
Turkin ja EU:n välinen sopimus laittomien turvapaikanhakijoiden palauttamisesta Kreikasta Turkkiin astui voimaan maanantaina. Pääministerit myönsivät, että sen toteuttamisessa käytännössä on ollut ensimmäisinä päivinä ongelmia.
Davutoğlu kuitenkin painotti, että laittomien maahanpyrkijöiden ja ihmissalakuljetuksen määrä on jo vähentynyt tuntuvasti - viime syksyn useista tuhansista muutamaan sataan tapauksessa päivässä.
– Tämä on pelkästään EU:n ja Turkin välisen sopimuksen ansiota, hän sanoi.
Toivoo lisää kauppaa
Sipilä ja Davutoğlu keskustelevat vierailun aikana kauppasuhteista. Sipilä toi esille etenkin suomalaista ympäristöteknologian ja energiateollisuuden osaamista, jolle Turkin suurilla markkinoilla voisi olla kysyntää.
– Mahdollisuudet ovat suuret. Kauppamme arvo on noin 1,3 miljardia dollaria. Sen voisi helposti kasvattaa 3-5 miljardiin, Davutoğlu maalaili.