Hallituspuolueet ovat jatkaneet neuvotteluja kehysriihessä pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

Neuvottelut alkoivat aamupäivällä, ja iltapäivällä hallituspuolueiden johtajat saapuivat eduskuntaan täysistuntoon. Puheenjohtajat poistuivat eduskunnasta nopeasti jatkamaan neuvotteluja Kesärantaan.

Hallituksen on tarkoitus kertoa kehysriihestä tiistai-iltana. Tiedotustilaisuus järjestetään kello 21, ja siellä ovat paikalla hallituspuolueiden puheenjohtajat eli pääministeri Juha Sipilä (kesk.), ulkoministeri Timo Soini (ps.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.).

Sipilältä irtosi tiistaina lyhyt kommentti, jonka mukaan pitkään hiertäneestä sote-kiistasta ei saada tänään lisätietoa.

Kehysriihessä hallitus päättää siitä, kuinka paljon valtiolla on rahaa käytettävissä ensi vuosille.

– Kehysmenettely alkoi Matti Vanhasen hallituksen aikoina, mutta tämän ajattelun isä on oikeastaan [Paavo] Lipposen hallituksen aikainen valtiovarainministeri Sauli Niinistö, joka toi hallitusryhmien hyväksyttäväksi kehyksiin sitoutumisen jo keväällä, valotti Ylen politiikan toimittaja Kimmo Henriksson Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa.

Valtiovarainministeriö (VM) on iskenyt pöydälle paperin, jonka mukaan hallituksen neljän miljardin säästötavoitteesta uupuu vielä 400 miljonaa euroa. Tämän lisäksi eri ministeriöiden menotoiveet ovat ylittäneet VM:n asettaman kehyksen 200 miljoonalla.

Hallituspuolueiden välillä on kitkaa uusista menoleikkauksista. Kokoomus ajaa neljän miljardin menosäästöjä, sen sijaan perussuomalaisten ja keskustan eduskuntaryhmien mielestä menosäästöjä ei tarvita ainakaan niin paljon kuin VM on esittänyt.