Mistä on kyse?
Rauman kaupunginhallituksen jäsen Jyrki Santala eroaa kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan paikalta ja kokoomuksen valtuustoryhmästä. Hän kertoi valtuuston kokouksessa maanantai-iltapäivällä perustavansa oman Pro Rauma – Rauman puolesta -valtuustoryhmän.
Eroon johtanut kiista koskee pitkään kokoomuksessa toimineen Jyrki Santalan saamia aiheettomia ansionmenetyskorvauksia vuosilta 2013 ja 2014. Rauman kaupungin teettämässä erityistilintarkastuksessa todettiin korvausten olleen kaupungin palkkio- ja maksatussäännön vastaisia.
– 45 vuotta tulee täyteen kokoomuksessa enkä jätä puoluekirjaa, jos sitä ei tule joku taskusta repimään. Nyt jatkan omana ryhmänä porvarillista politiikkaa, Santala sanoo.
Santala jatkaa kh:ssa
Rauman kokoomusryhmä on aiemmin vaatinut Santalaa jättämään kaupunginhallituksen. Tästä paikasta Santala ei kuitenkaan luovu.
Kokoomus ja Santala ovat päässeet asiasta sopuun, ja eikä Raumalla lähdetä erottamaan kaupunginhallitusta Santalasta eroon pääsemiseksi. Demariryhmässä katsotaan nyt, että kyseon pelkästään kokoomuksen sisäisestä asiasta.
Vielä maanantaina Raumalla kerättiin nimiä tilapäisen valiokunnan perustamiseksi, jotta kaupunginhallitus olisi voitu erottaa ja uusi kaupunginhallitus valita ilman Santalaa. Nyt tästä suunnitelmasta on nyt luovuttu.
Poliisitutkinta käynnissä
Alun perin kaupunginhallitus vaati Santalaa maksamaan kaupungille takaisin yli 1 000 euroa. Santala itse on sittemmin lupautunut maksamaan kaikki saamansa ansionmenetyskorvaukset, yli 10 000 euroa.
Ansionmenetyskorvaukset ovat joka tapauksessa poliisitutkinnassa, sillä yksityishenkilö on tehnyt Santalan toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.
Kiista Santalan toiminnasta tulehdutti pahasti Rauman perinteisten valtapuolueiden SDP:n ja kokoomuksen välejä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti (sd.) on vaatinut myös Rauman kaupunkia tekemään asiasta tutkintapyynnön. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan ole tehnyt tutkintapyyntöä.
Santala itse katsoo, että hänen ja kokoomuksen ristiriidan taustalla ei ole niinkään kokoomus kuin demariryhmän toiminta. Santala kutsuu tilannetta ajojahdiksi.