Kokoomuksen pinnan alla on selvästi nähtävissä paineita, arvioi valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo Ylen aamu-tv:ssä lauantaina.

Puheenjohtaja Alexander Stubbia kohtaan tunnetaan puolueessa tyytymättömyyttä ja se on kanavoitunut Paloheimon mukaan nyt siihen, että istuva puheenjohtaja ja valtiovarainministeri saa vastaansa ainakin yhden haastajan ensi kesän puoluekokouksessa, kun Elina Lepomäki ilmoittautui lauantaina puheenjohtajakilpailuun.

Paloheimo arvioi, että viime viikot ovat selvästi kertoneet, että kokoomuksessa on tyytymättömyyttä Stubbiin syystä tai toisesta. Stubbille tukea osoittanut kirje oli Paloheimon mukaan jonkinlainen pyrkimys hillitä tätä tyytymättömyyden esiinnousua.

Paloheimo ei vielä osaa arvioida tuleeko Stubbille lisää haastajia puheenjohtajakilpailuun. Paloheimon mukaan vielä on mahdotonta sanoa, kuinka syvää kritiikki ja tyytymättömyys Alexander Stubbia kohtaan puolueessa on.

Nyt kun yksi haastaja on ilmaantunut, Stubbille olisi kuitenkin edullisempaa, mitä useampi ilmoittautuu. Haastajien äänet jakautuisivat ja Stubb olisi varma voittaja, Paloheimo arvioi. Stubb ja Lepomäki kilpailevat samoista markkinaliberaalia linjaa ajavien jäsenten äänistä.

– Kokoomuksessa on eri suuntiin käyviä mielipiteitä, tietyllä tavalla erilaisia linjoja. Elina Lepomäki ottaa nyt paikan siinä joukossa, joka ajaa vahvasti markkinaliberaalia linjaa. Stubbin peruslinjakin on ollut melko pitkälle markkinaliberaali linja. Saa nyt nähdä minkälaista kilvoittelu Stubbin ja Lepomäen välillä tulee olemaan, mutta ainakaan kokoomuksen sosiaalisiiven osalta tässä vaiheessa ei ole ensimmäistäkään selvää vaihtoehtoa olemassa, Paloheimo arvioi.

Lepomäki kommentoi Iltalehden haastattelussa, että hänellä "olisi lisäksi pätevyys valtiovarainministeriksi, toisin kuin monella edeltäjälläni, heitä yksilöimättä".

Paloheimon mukaan kokoomuksen sisäisessä keskustelussa ollaan tultu vaiheeseen, jossa sanotaan aika ikävästi harjoitetusta politiikasta yksilöimättä kuitenkaan keitä tarkoitetaan. Paloheimo mainitsee esimerkkinä Jan Vapaavuoren kirjan ja sen julkistamistilaisuuden, jossa arvioitiin kriittisesti koko viime vaalikauden politiikkaa ja ohella kokoomuksen politiikkaa.

– Tässä Lepomäen arviossa on kyllä samanlaista piikittelyä harjoitettua politiikkaa kohtaan, Paloheimo sanoo.