Ulkoministeri Timo Soini (ps.) sanoo Ylen haastattelussa uskovansa, että Belgia pyytää apua Suomelta terrorismin vastaisessa taistelussa. Jos pyyntö tulee, Suomi on valmis auttamaan, Soini sanoo.

Hän kertoo keskustelleensa Belgian ulkoministerin Didier Reyndersin kanssa tänään tiistaina iltapäivällä. Soinin mukaan Suomi on valmis antamaan apua Belgialle esimerkiksi tiedustelu- ja poliisikoulutustoiminnassa. Käytännössä Belgian auttaminen olisi samanlaista asiantuntija-apua kuin mitä Suomi antoi Ranskalle Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo Suomen suhtautuvan "lähtökohtaisesti positiivisesti" kaikkien EU:n jäsenmaiden tekemiin avunpyyntöihin.

Sipilä uskoo, että Brysselin iskujen myötä terrorismi pysyy EU-maiden johtajien asialistalla. Uudesta huippukokouksesta ei silti ole Sipilän mukaan ainakaan vielä sovittu.

Soinin mukaan nyt tarvitaan yhteistyötä maltillisen muslimiyhteisön kanssa. Julkiseen keskusteluun hän toivoo malttia.

– Tragedian raunioilla ei pidä riekkua, Soini korosti.