Suomen hallitus tuomitsee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) allekirjoittamassa tiedotteessa jyrkästi tänään tiistaina Belgiassa tehdyt iskut.
Sipilä kommentoi iskuja valtioneuvoston tiedotteessa. Pääministeri on esittänyt surunvalittelut Suomen hallituksen puolesta Belgian pääministeri Charles Michelille.
”Seisomme yhdessä rintamassa taistelussa terrorismia vastaan. Syvä osanottoni uhrien omaisille ja läheisille. Isku EU:n ytimeen koskettaa meitä kaikkia”, sanoo Sipilä tiedotteessa.
Sipilän puolustaa avointa yhteiskuntaa ja demokratian arvoja.
”Hallitus ja Suomen viranomaiset seuraavat tilannetta koko ajan tiiviisti. Avoimen yhteiskunnan ja demokratian arvoista ei pidä tinkiä eikä pelolle antaa sijaa”, pääministeri sanoo.
Osanottoja myös sosiaalisessa mediassa
Suomalaiset eturivin poliiitikot ovat ilmaisseet osanottonsa myös yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä.
Sipilä kirjoitti:
Sipilän twiitti
Sipilä ilmaisi osanottonsa myös englanninkielisessä päivityksessään.
Myös valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ilmaisi osanottonsa yhteisöpalvelu Twitterissä. Stubb toteaa järkyttyneensä kuultuaan räjähdyksistä Brysselin lentokentällä. Stubb esitti myös osanottonsa uhreille ja heidän perheilleen.
Stubb