Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä myöntää, että Metsähallituksen puukauppaa tekevää osiota ei ole pakko yhtiöittää. Suoraa pakkoa yhtiöittämiseen ei ole ja voisimme jatkaa entisellään, kirjoittaa Kärnä tiedotteessaan maanantaina. Kärnä kannattaa yhtiöittämistä.
Riskinä olisi se, että Metsähallituksen puukauppaa voitaisiin joutua avaamaan vapaalle kilpailulle mikäli sitä ei yhtiöitetä, sanoo Kärnä.
EU:n hankintadirektiivin astuu voimaan huhtikuussa.
Kärnä arvosteli samaisessa tiedotteessaan Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärven näkemyksiä pääministeri Juha Sipilän lausunnoista.
Sipilä totesi viikonloppuna metsähallituslaissa tehtyjen ratkaisujen olleen pakollisia. Mustajärvi syytti maanantaina Sipilää valehtelusta. Mustajärvi on toistamiseen sanonut, että EU ei edellytä Metsähallituksen puukaupan yhtiöittämistä.
Kärnä pitää yllättävänä Mustajärven ja Vasemmistoliiton halua pelata uhkapeliä, jossa panoksena olisi suomalaisten yhteinen kansallisomaisuus.
Kärnä kirjoittaa: "Kantaisiko Vasemmistoliitto myös vastuun, jos tämän uhkapelin seurauksena kiinalaisyhtiöt vyöryisivät Suomen metsiin vailla mitään yhteiskunnallisia velvoitteita? Hallituksen päällimmäinen tavoite sen sijaan on suomalaisten kansallisomaisuuden pitäminen omissa käsissä ja Metsähallitukselle osoitettujen yhteiskunnallisten velvoitteiden toteuttamisen varmistaminen kaikissa tilanteissa."