Esko Aho sanoo, että pakoteasia tai pankkeja koskevat sanktiomääräykset tutkittiin jo ennen hallitusehdokkuutta tarkkaan eikä mitään esteitä hallitusjäsenyydelle havaittu.
– Yhdysvaltain ja EU:n rahoituspakotteissa on kyse niin sanotuista sektorisanktioista. Ne eivät kohdistu pankkien johtajiin tai johtoon, vaan ne rajoittavat koko pankkisektorin toimintaa tietyissä rahoitusoperaatioissa, Aho selvittää.
Sberbankilta kuten muiltakin pankeilta on rajattu mahdollisuus päästä pitkille lainamarkkinoille.
– Muilta osin sanktiot eivät käsittääkseni Sberbankia tai sen johtoa koske, Aho kertoo työmatkaltaan Venäjältä.
Esko Aho kuvailee hallituksen jäsenen roolia venäläispankissa lähes samanlaiseksi kuin tavallisen suomalaisenkin yhtiön hallituksessa.
– Pankin hallitus tekee hyvin keskeisiä päätöksiä, ja se myös valvoo keskeisesti yhtiön toimintaa. Se on perinteistä hallitustyötä. Kaikenlaisessa olen ollut mukana, mutta tämä on varmaan yksi urani mielenkiintoisemmista haasteista, Aho iloitsee.
Sberbankin hallitus kokoontuu arviolta kuusi kertaa vuodessa eli noin joka toinen kuukausi.