Elinkeinoelämän keskusliitto on hyväksynyt kilpailukykysopimuksen ja patistaa jäsenliittojaan aloittamaan neuvottelut välittömästi. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kertoi asiasta hetki sitten tiedotustilaisuudessa.
Häkämies piti Palvelualojen ammattiliiton PAM:n tämän päivän päätöstä positiivisena. Häkämies kuitenkin sanoi, että yksi PAM:n reunaehdoista eli sairauspoissaolojen oma ilmoittaminen ei kuulu sopimukseen.
Häkämiehen mukaan EK:n päätös ei syntynyt järjestön hallituksessa yksimielisesti. Selvä enemmistö oli kuitenkin neuvottelujen käynnistämisen kannalla.
– AKT:n jääminen pois kilpailukykysopimuksesta on valitettavaa, Häkämies sanoi.
Sopimuksen kattavuuden pitää Häkämiehen mukaan pysyä ainakin nykyisellä tasolla. AKT on ilmoittanut jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle. AKT:n lisäksi muutama muukin SAK:n jäsenliitoista on jäänyt sopimuksen ulkopuolelle.
– Kattavuus puhutti paljon, mutta päätimme suosittaa neuvottelujen aloittamista, Häkämies sanoi.