Valinnanvapaus voi lisätä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta, lisätä yhdenvertaisuutta ja hillitä kustannuksia, arvioi sosiaali- ja terveysministeriön asiaan pohtinut työryhmä.
Käytännössä kansalainen saisi valita palvelun tuottajaksi julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Valinnanvapauden piiriin kuuluisi tietyt, tarkasti määritellyt erikoissairaanhoidon palvelut ja tiettyjen asiakasryhmien kaikki palvelut. Näitä erikoissairaanhoidon palveluja olisivat esimerkiksi ennalta suunnitellut leikkaukset.
Työryhmän esitysten toteutuminen edellyttää, että valtio ohjaa toimintaa ja uusia markkinoita monipuolisella säätelyllä. Lisäksi pitää päättää palvelujen tuottajille kohdennettavan rahoituksen periaatteista.
Lopullisen ehdotuksensa työryhmä aikoo tehdä toukokuun loppuun mennessä.
Neljä mallia, valtio pääasiallinen maksaja
Työryhmä esittää neljää erilaista terveydenhuollon mallia valinnanvapauden toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon valinnanvapautta on tarkoitus arvioida myöhemmin.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mukaan hänellä ei vielä ole suosikkia nyt esitellyistä malleista.
– Aito valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti riippumatta sosioekonomisesta asemasta, Rehula huomautti raportin julkistamistilaisuudessa.
Kaikissa nyt aikaansaaduissa malleissa lähtökohtana on hallituksen linjaus, että valtio on tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon pääasiallinen maksaja.
Rahoittajana valtio päättäisi, mitkä palvelut kuuluisivat valinnanvapauden piiriin ja millä perusteilla voi päästä palvelujen tuottajaksi. Lisäksi valtio päättäisi tuottajien korvausperusteista ja kansalaisten maksuista. Maksut ja korvaukset olisivat samat palvelujen tuottajasta riippumatta.
Maakuntien roolina on varmistaa, että kaikki saavat perustuslain mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut.
Työryhmän vaihtoehtoiset mallit eroavat toisistaan siinä, kuinka laajasta valikoimasta kansalaiset saavat palvelunsa valita. Kolmessa kohdassa ihminen listautuu tietyksi ajaksi jonkun valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi. Näillä on erilaajuiset palvelut. Muilta osin hän valitsee yksittäisten valinnanvapauden piiriin kuuluvat palvelujen tuottajat.
Neljännessä mallissa sosiaali- ja terveyskeskus tuottaa kaikki perustason palvelut. Kansalainen valitsisi vain asiointipaikan.
Työryhmän jäsen, Mats Brommels pitää neljättä mallia eniten nykykäytännön mukaisena.