Mistä on kyse?

Rauman kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jyrki Santalan (kok.) ansionmenetyskorvauksista alkunsa saanut episodi ei ainakaan vielä johda valtuustokäsittelyyn.

Rauman kokoomus kertoi lauantaina, että Santala on menettänyt ryhmän luottamuksen. Kokoomus vaati Santalaa jättämään kaupunginhallituksen. Santala kertoi olevansa valmis eroamaan varapuheenjohtajan paikalta mutta jatkavansa kaupunginhallituksessa.

Ryhmän sisäinen asia

Valtuuston neuvottelukunta käsitteli Santalan tapausta maanantaina alkuillasta kokoomusryhmän pyynnöstä.

Neuvottelukunnan puheenjohtaja Pekka Wallenius (sd.) kertoo, että kokoomus ilmoitti tahtovansa hoitaa asiaa ryhmän sisäisesti. Asiaa ei näin ollen tuoda valtuuston käsittelyyn. Santala tosin ei tällä hetkellä osallistu kokoomusryhmän toimintaan.

Santala voitaisiin erottaa kaupunginhallituksesta niin, että valtuusto päättäisi antaa epäluottamuksen koko kaupunginhallitukselle ja valitsisi sen jälkeen saman kaupunginhallituksen uudestaan korvaamalla Santalan jollakulla toisella kokoomuslaisella. Näin järeisiin keinoihin ei Raumalla tahdota ryhtyä.

– Kaikkein parasta on, että kokoomus pystyy käsittelemään tämän asian itse. Missään nimessä emme halua, että asia tulee valtuustolle saakka, Wallenius sanoo.

Neuvottelukunta on valtuustoryhmien epävirallinen elin, jolla ei ole muodollista päätösvaltaa. Puheenjohtaja Pekka Wallenius sanoo, että Santalan asian avoin käsittely neuvottelukunnassa on positiivinen asia, josta kokoomus ansaitsee kiitoksen.

Kohu korvauksista

Erovaatimukseen johtanut kiista koskee Jyrki Santalan saamia aiheettomia ansionmenetyskorvauksia vuosilta 2013 ja 2014. Rauman kaupungin teettämässä erityistilintarkastuksessa todettiin korvausten olleen kaupungin palkkio- ja maksatussäännön vastaisia.

Alun perin kaupunginhallitus vaati Santalaa maksamaan kaupungille takaisin yli 1 000 euroa. Santala itse on sittemmin lupautunut maksamaan kaikki saamansa ansionmenetyskorvaukset, yli 10 000 euroa.

Ansionmenetyskorvaukset ovat joka tapauksessa poliisitutkinnassa, sillä yksityishenkilö on tehnyt Santalan toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.

Kiista Santalan toiminnasta on tulehduttanut Rauman perinteisten valtapuolueiden SDP:n ja kokoomuksen välejä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Rainer Lehti (sd.) on vaatinut myös Rauman kaupunkia tekemään asiasta tutkintapyynnön. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan ole tehnyt tutkintapyyntöä.