Perussuomalaisten puoluevaltuuston kannanotto Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta ARAsta "sisältää useita asiavirheitä, jotka ARA haluaa korjata", toteaa ARA tiedotteessaan.

Perussuomalaisten puoluevaltuusto on vaatinut, että valtion asuntopolitiikkaa toteuttava ARA on purettava ja valtion ja kuntien ryhdyttävä rakentamaan osaomistusasuntoja kasvukeskuksiin. Puolue on perustellut tätä muun muassa sillä, että ARA on sen mukaan epäonnistunut tehtävässään turvata pienituloisille mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tiedotteessaan ARA huomauttaa, että sen keskeinen tehtävä on kohtuuhintaisen asuntotarjonnan edistäminen, mutta sillä ei ole toimivaltaa päättää tukiehdoista, asuntoihin liittyvistä säädöksistä eikä siitä, miten kunnat ja muut toimijat rakennuttavat asuntoja.

ARA luettelee vastauksessaan yksityiskohtia, joita se kommentoi. Perussuomalaiset totesi maanantaisessa tiedotteessaan esimerkiksi, että ARAlla on käytössään "valtion lähes 20 miljardin asuntorahoitussalkku".

– ARAlla ei ole käytössään 20 miljardin euron rahoitussalkkua, ARA vastaa ja toteaa, että Valtion asuntorahastossa eli VAR:ssä on varoja yhteensä noin kuusi ja puoli miljardia euroa, mutta ARA ei päätä näiden rahojen käytöstä.

– Siitä päättävät Suomen hallitus ja eduskunta säätämillään laeilla ja asetuksilla, ARA jatkaa.