Kiuruvetinen kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) uskoo, että norminpurkutalkoot tuovat pian helpotusta viljelijöiden ahdinkoon. Maatalouden saralla on Heikkisen mukaan kymmeniä, jopa satoja erilaisia, isompia ja pienempiä byrokratianpurkuasioita, joita on viety eteenpäin.
Tarkoituksena on, että esimerkiksi vuosittaiset peltojen pinta-alan mittaukset tehtäisiin jatkossa harvemmin. Heikkisen mukaan tämä yksittäinen toimenpide olisi valtava kevennys viljelijöiden byrokratiataakkaan.
– Uskon, että ennen ensi syksyn sadonkorjuita saataisiin tämä paljon puhuttanut ja paljon harmistusta, haittaa ja lisätyötä aiheuttanut jatkuva peltojen pinta-alan mittaus siihen muotoon, että se tarvitsisi tehdä kerran, esimerkiksi viiden vuoden välein, uuden ohjelmakauden alkaessa. Näin vuotuista rumbaa ei enää tarvitsisi jatkaa, koska ei siinä ole mitään järkeä, Heikkinen sanoo.
Hätälainat käyttöön
Hallitusohjelmassa on sitouduttu myös parantamaan maatalouden kannattavuutta muun muassa lainoituksen keinoin. Nyt olisi oikea aika ottaa tämä keino käyttöön, Heikkinen sanoo.
– Nyt jos koskaan on se hetki, kun tämä tulee ottaa vakavaan käsittelyyn ja harkintaan, koska hätälainat voisivat olla monille tiloille hyvin tärkeitä tässä hetkessä.
Itsekin maatalousyrittäjänä toimiva Heikkinen odottaa lisäksi paljon uudelta hankintalailta, jonka olisi määrä astua voimaan mahdollisimman pian loppuvuodesta 2016. Se mahdollistaa Heikkisen mukaan sen, että julkiset toimijat voivat suosia hankinnoissaan ja kilpailutuksissaan suomalaista ja lähellä tuotettua ruokaa sekä paikallisia yrityksiä huomattavasti nykyistä enemmän.
– Se on yllättävän iso summa, mitä sitä kautta koostuisi myös maanviljelijöille, ruuantuottajille lisää tuloa.
"Maksatukset vihdoin ajallaan"
Maa- ja metsätalousministeriö ottaa myös Maaseutuviraston ohjaukseensa ja viljelijätukien maksamisesta tulee jatkossa vastaamaan uusi hankejohtaja.
– Toivon, että tukimaksatukset saadaan vihdoin toimimaan ajallaan ja viljelijät pystyvät luottamaan, että sovittu rahasumma on oikeaan aikaan tilillä, Heikkinen kommentoi.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kertoi lauantaina lisäksi, että ruokamarkkinoiden osapuolet kutsutaan koolle. Viljelijöiden mukaan muun muassa Venäjä-pakotteet ja hintojen lasku ovat ajaneet maatilat talousvaikeuksiin.
– Hyvin monia asioita tarvitaan ja on tulossa viljelijöiden auttamiseksi. Niitä odotellessa me kaikki suomalaiset voimme omalla kulutuskäyttäytymisellämme auttaa suomalaista ruoantuottajaa, Heikkinen painottaa.