Lisäleikkaukset ja veronkorotukset ovat nyt pois hallituksen pöydältä. Myös veronalennuksista on tulossa päätös.
Hallituksen pääneuvottelija kilpailukykysopimuksessa, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) kertoi asiasta Ylen Politiikan avokonttori -verkkolähetyksessä.
– Kilpailukykysopimus toteutuessaan ja linjaus Suomen mallista tarkoittaa, että niin sanotuista pakkolaeista voidaan vetäytyä, eli ne vedetään pois. Ja tämän lisäksi se tarkoittaa sitä, että hallitusohjelman mukaiset lisäsäästöt voidaan vetää pois, eli jättää toteuttamatta, Rehn lupaa.
Hallitus voi siis luopua ehdollisista kilpailukykysopimukseen tai yhteiskuntasopimukseen kytkeytyneistä lisäsäästöistä.
– Tässä on ollut valitettavasti uhkana lisäsäästöjä muun muassa lapsilisiin, aikuiskoulutustukeen, työttömyysturvaan, vanhempainvapaaseen ja matkustaja-alustukeen. Näistä voidaan nyt luopua sen takia, että kilpailukykysopimus vahvistaa suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukykyä ja kasvun edellytyksiä, Rehn kertoo.
PAM:n kokous hallituksen päätösten takarajana
Ylen tietojen mukaan hallitus tekee todennäköisesti päätökset veronalennuksista ensi viikolla ennen PAM:n kokousta. Myös valtiovarainministeriön pohjalaskelmien odotetaan valmistuvan ennen sitä.
Hallitus on Ylen tietojen mukaan pohtinut mahdollisuutta toteuttaa tuloveron alennukset kahdessa vaiheessa. Yhtenä vaihtoehtona on alennusten kohdentaminen vuosiin 2018 ja 2019. On myös mahdollista, että alennukset aikaistetaan jo vuosille 2017–2018.