Oppositio hyökkäsi heti keskustelun alussa yhteisvoimin opetusasioista vastaavan ministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) kimppuun.
Opetusministerin väitettiin päätösten myötä jopa murtavan suomalaisten mahdollisuudet tasa-arvoiseen koulutukseen. Grahn-Laasosta ja leikkausesityksiä kritisoivat lukuisat kansanedustajat ja oppositioryhmien puheenjohtajat Paavo Arhinmäki (vas.), Antti Rinne (sd.) ja Ville Niinistö (vihr.).
– Tämä ei ole mikään pakko, vaan tämä on teiltä kova arvovalinta. Samaan aikaan kun te viette opiskelijalta joka neljännen euron, samaan aikaan on kuitenkin varaa siihen, että kevennetään autoverotusta, miljoonaperintöjen verotusta ja nyt täällä vielä suunnitellaan alkoholiveronkin keventämistä, kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) luetteli.
– SDP:llä on tästä erittäin paljon kokemusta ja näyttöjä, että säästöjen peruminen kyllä osataan. Mutta vaikeampi tehtävä on se, että pyritään aidosti parantamaan tätä Suomen tilannetta ja nostamaan Suomen talous uudelleen nousuun, Grahn-Laasonen vastasi.
– Hallitus toistuvasti perustelee leikkauksia opiskelijoilta ja koulutuksesta sillä, että valtion velkaantuminen on pysäytettävä. Minä en usko, että valtion velkaantuminen vähentyy sillä, että me leikkaamme korkeakoulujen edellytyksistä luoda Suomeen teknologista kehitystä ja innovaatioita, Ville Niinistö ihmetteli.
Opetusministerin lisäksi tehtyjä toimia puolustivat hallituksesta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.).
– Voin taata, että jokainen ministeri matkalla kehysriiheen on puolustanut omaa toimialaansa, Stubb totesi ja muistutti:
– Olemme eilen saaneet komissiolta kirjeen, jossa nimenomaan todetaan, että meiltä edellytetään toimenpiteitä.