Alkuvuoden ajan uutta toimitusjohtajaa etsinyt hämeenlinnalainen HPK Liiga Oy on vihdoin löytänyt sopivan miehen vetämään oranssipaitoja. HPK Liiga Oy:n puheenjohtaja Jari Koskinen kertoo, että Antti Toivasen valintaan vaikutti muun muassa tämän johtamiskokemus.
– Toivasella on pitkä ja vahva kokemus liike-elämästä muun muassa Säästöpankkiryhmässä sekä Huoneistokeskuksessa. Hän taitaa myynnin ja markkinoinnin, Koskinen lataa. Lisäksi Toivanen tuntee maakunnan ja on hyvin perillä HPK:n asioista, koska on HPK Liiga Oy:n hallituksen jäsen.
Koskinen muistuttaa, että Toivasella on suuri HPK-sydän, ja sitäkin tarvitaan toimitusjohtajan hommissa.
– Olen erittäin motivoitunut mahdollisuudesta kehittää ja viedä HPK:ta eteenpäin tässä isossa muutosvaiheessa, Toivanen kertoo. HPK on aina ollut iso osa elämääni ja kiekko-oppini olen saanut HPK:n junioreissa. Viime vuosina olen toiminut aktiivisena tukijana ja kumppanina.
Uuden toimitusjohtajan Antti Toivasen mukaan tavoite on selkeä.
– Töitä tullaan tekemään oranssilla sydämellä ja kovalla tunteella, jotta HPK palautetaan sille kuuluvalle paikalle Liigan kärkikahinoihin. Tämä edellyttää meiltä urheilullisuuden palauttamista toimintamme keskiöön, mutta samalla meidän tulee johtaa ja kehittää liiketoimintaamme ammattitaitoisesti ja taloudellisesti kannattavasti eteenpäin. Toivanen jatkaa.
Antti Toivanen aloittaa tehtävässään toukokuun aikana.
HPK tyytyväinen osakeantiin
HPK Liiga Oy:n puheenjohtaja Jari Koskinen kertoo, että vastikään päättynyt HPK:n osakeanti onnistui erittäin hyvin.
– Uusia omistajia HPK:lle tuli yli 800 ja pääomaa saatiin yli 700 000 euroa. Ensi kauden joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa, samoin neuvottelut yhteistyökumppaneiden kanssa.
Koskinen tietää, että HPK:lla on paljon töitä edessä, mutta viime kesänä tehtyä strategiaa viedään järjestelmällisesti eteenpäin.