Mistä on kyse?
Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) isä Kaino Lindström on asunut Voikkaalla melkein koko ikänsä. Paperitehtaalle hän meni töihin 15-vuotiaana ammattikoulun jälkeen.
Siellä vierähti noin 36 vuotta.
– Olin putsaripojasta lähtien kaikissa hommissa. Pituusleikkuria, rullankääräystä, pakkaamoa. Pakkariksi päädyin. Rullat tulivat pituusleikkurilta ja me laitoimme rullat pakettiin, nykyään eläkepäiviä viettävä mies sanailee.
Isän perässä tehtaalle seurasi poika Jari, joskin miehet työskentelivät eri osastoilla.
– Jari tuli samalla tavalla koulun kautta tehtaalle töihin. En mitenkään suositellut hänelle tätä uraa. Itse olin jo eri puolella töissä, kun poika meni töihin puuhiomon puolelle.
Puolueeton mies
Kaino Lindström oli tehtaan lopettamisen aikaan jo eläkkeellä. Työosastonsa luottamusmiehenä toiminut Jari sen sijaan irtisanottiin. Hän liittyi perussuomalaisiin sen jälkeen.
– Nämä kaikki poliittiset kannanotot, niin en minä häntä perussuomalaiseksi kasvattanut. En ole itse minkään puolueen miehiä. Hoidan omat hommani ja sillä sipuli, Kaino Lindström sanoo.
Politiikkaa tulee kuitenkin seurattua toisin silmin nyt, kun oma poika hallituksessa. Joskus tuntuu pahalta lukea uutisia lehdestä.
– Yhteiskuntasopimuksen vaiheita olen seurannut jonkin verran. Toivotaan, ettei hallitus ei ammu eläkeläisten nilkkaan, hän sanoo ja jatkaa:
– Ei siihen pysty paljon vaikuttamaan. Poika hoitaa hommansa siellä ja minä pompottelen täällä. Toivon mukaan hallitus ei mene nurin.
Tehtaan kukoistus pysyy mielessä
Lindström muistelee mielellään vanhoja aikoja.
– Tehdas oli parhaassa kukoistuksessa, kun siellä oli eniten väkeä töissä. Voikkaa oli sen ajan sivistyksen kehto.
Liike-elämä pyöri, suutareitakin oli neljä tai viisi. Viinakauppaa ei ollut, mutta jälleenmyynti kyllä pelasi.
Nykyään Voikkaan ilmapiiri on erilainen. Pankki on kadonnut, sen paikalla on enää nostoautomaatti. Paljon liikkeitä on lähtenyt.
– Ikärakenne sellainen, että vanhempien kanssa täällä tallataan. Ennen puhuttiin naisista, nyt kysytään että oletko vaihtanut lääkkeitä.