Niin sanotun yhteiskuntasopimuksen kattavuuden tulee olla nykyistä laajempi, jotta se syntyisi, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen. Vanhanen uskoo kaikkien neuvotteluosapuolien olevan tästä samaa mieltä.

– On vaikea uskoa sellaisen sopimuksen syntyvän, missä mukana olisi vain 80 prosenttia palkansaajista, Vanhanen sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.

Vanhanen uskoo, että lähipäivinä käydäänkin neuvotteluja siitä, miten parempaan kattavuuteen päästäisiin. Tällä hetkellä 60 prosenttia SAK:n jäsenistä on mukana yhteiskuntasopimuksessa. Muut keskusjärjestöt ovat hyväksyneet sopimuksen.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne suomi Elinkeinoelämän keskusliiton eilistä ilmoitusta. EK sanoi eilen, ettei sopimus ole tarpeeksi kattava liittokohtaisten neuvottelujen aloittamiseksi.

– Tämä on toinen kerta, kun EK omilla toimillaan vaikeuttaa tätä prosessia, Rinne sanoi Ykkösaamussa.

Molemmat toivoivat osapuolilta nyt malttia. Rinne sanoi, että hallituksen pitäisi pysyä poissa neuvottelupöydästä.

– Nyt on tärkeätä, että lähdetään neuvottelemaan liittokohtaisesti ja soveltamaan tätä keskusjärjestöjen neuvottelutulosta. Siellä on vaikeita asioita, ja niihin saattaa löytyä avaimia liittoneuvotteluissa.

Suomen mallille kannatusta

Niin kutsuttu Suomen malli sai sekä Rinteeltä että Vanhaselta kannatusta. Mallilla tarkoitetaan käytännössä sitä, että vientialat määrittelisivät yleisen palkankorotusvaran.

– Jos lähtee siitä, että halutaan vientisektorin ohjausta palkankorotuksiin, se on mielestäni oikea lähtökohta. Näin on itse asiassa tehtykin vuoden 2007 palkkaratkaisujen jälkeen, Rinne huomautti.

Vanhasen mukaan tärkeätä on, että jatkossa vientialat aidosti määrittelisivät vauhdin, jolla palkkarintamalla edetään.

– Suomen mallin kannalta mitään täsmällistä matemaattista yhtälöä ei varmaankaan tulla sopimaan, hän naurahti.

Rinne: Hallitus pakasti Suomen talouden

Vanhasen mielestä hallituksen päätös lähteä ajamaan yhteiskuntasopimusta oli oikea.

– Vaihtoehto olisi ollut, että palkkaneuvottelukierros olisi käynnissä vasta vuoden päästä talvella.

– Hallitus on uskoessaan vain tähän hintakilpailukyvyn autuaaksi tekevyyteen pakastanut meidän talouden vuoden 2015 syksyllä ja tämän vuoden osalta, Rinne puolestaan sanoi.