Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen oli ympäristöministerinä vuosina 1991-1995, jolloin luontoalueiden (kansallispuistot) hoitaminen siirtyi Metsähallitukselle. Kansallispuistoja oli järkevämpi huolehtia yhdestä hoitoyksiköstä.

– Silloin ajatelltiin kuitenkin, että ne pysyvät ympäristöministeriön ohjauksessa – paljonko rahaa käytetään esimerkiksi pitkospuihin ja kunnostukseen. Metsähallituksella ei ole ollut metsätaloudellista tehtävää vaan huolehtimis- ja vaalimistehtävä. Nyt ollaan siirtymässä liikeyrityksen päätöksentekoon, joka on ristiriitaista vanhaan periaatteeseen verrattuna: Metsähallitus hakkaa vähemmän ja suojelee enemmän, jolloin paineet yksityiseen suojeluun vähenevät.

Kansalaiskeräyksellä on saatu kasaan 120 000 nimeä listaan. Kansalaisten huoli ei ole Pietikäisen näkökulmasta turha.

– Nimien määrä osoittaa kansalaisten ymmärrystä tästä asiasta. Olen ollut huolissani siitä jääräpäisyydestä, millä tätä on viety eteenpäin. Ajoissa olisi pitänyt aloittaa julkinen keskustelu siitä, mikä on metsäomaisuuden arvo ja miten sitä haluttaisiin hoitaa. Jos tätä olisi kysytty kansalaisilta ja eri järjestöiltä, uskon, että suunta olisi ihan toinen.

Alkuperäiskansojen eli saamelaistenkin näkökulmasta pohjoisella alueella valtion metsien tehtävä on ollut toisenlainen. Heillä on ollut oikeus Metsähallituksen alueiden käyttöön. Tuleva liikelaitos ei olisi eduskunnan kontrollissa.

– Tuskin kukaan olisi heti hakkaamassa, mutta tämä uusi laki avaisi tien sille, että yksikkö voi toimia ihan toisella voitontavoiteperiaatteella eli metsätalouspainotteisesti.

Ei tule mieleen kiintokuutiot vaan eräkämpät

Jos Metsähallitukselle pitää tehdä jotain, niin suunta olisi Pietikäisen mielestä aivan toinen. Hän ottaa esimerkiksi Karttakeskuksen, joka tuottaa ihmisille alustaltaan erilaisia karttoja. Myös Metsähallitus voisi toimia luontopääomansa alustana.

– Se voisi tarjota ihmisten vapaa-ajan käyttöön palveluja; marjastukseen, metsästykseen. Metsällä on suomalaisille erityinen merkitys. Juuri julkisiin metsiin liittyy käsityksemme jokamiehenoikeudesta, alkuperäiskansojen elinkeinosta. Ei Metsähallituksesta tule ensimmäisenä mieleen kiintokuutiot vaan eräkämpät, pitkospuut, matkailuyrittäjien vaelluspalvelut. Olen niin syvästi syvästi surullinen, jos tehdään näin pysyvästi nakertavaa.

Suomella olisi toisenlainenkin paine metsiin. Pietikäinen luettelee: panostus puurakentamiseen, biopohjaiset myrkyttömät pakkaukset, uudelleen kuidutettavat vaatteet, kantasolujen kasvualustat nanoselluloosasta, tietyt lääkeaineet ja kemikaalien korvaavuudet.

– Nyt näen vain vanhanaikaista bioenergian tuottamista. Silloin pahimmillaan voi olla tilanne, että paine juuri valtion metsiin kasvaa tosi kovaksi eli puun käyttöön ja hakkaamiseen. Syntyy ns. palmuöljyongelma. Pistetään sananmukaisesti taivaan tuuliin Suomen metsät ja vielä pohjoisen alueelta, jossa uusiutuminen on ilmastonmuutoksen takia hidasta.

Hänen mielestään ilmastonmuutoksessa myös metsillä on erityinen arvo.

– Nyt kaikki puhuisi julkisen metsäomaisuuden säilyttämisen ja fiksujen käyttöjen puolesta. Ettei rynnätä ensimmäisen tilaisuuden perään ja hukata peruuttamattomasti. Kyllä kiintokuutiot tulevat muualta kuin näistä metsistä.