Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan pallo yhteiskuntasopimuksen suhteen on nyt vahvasti palkansaajajärjestö SAK:lla.
EK odottaa, että kaikki SAK:laiset ammattiliitot lähtevät mukaan kilpailukykysopimukseen.
– On välttämätöntä, että SAK jatkaa ponnisteluja ja tulee kattavasti mukaan yhteiseen ratkaisuun, Häkämies sanoo.
SAK hyväksyi maanantaina alustavasti yhteiskuntasopimuksen äänin 14–5.
– Myönteistä hallituksen päätöksessä on se, että enemmistö on hyväksymässä neuvotteluratkaisun, mutta 40 prosenttia jäsenistö olisi jäämässä ratkaisun ulkopuolelle. Näin ollen tässä tilanteessa tänään ei ole mahdollista todeta, että sopimus syntyy ja se allekirjoitetaan, vaan tästä puuttuu erityisesti SAK:n osalta kattavuus.
Häkämiehen mukaan tilanne, jossa lähes puolet on ulkona, ei mahdollista etenemistä asiassa.
– Haluan korostaa, että pidämme sopimuksen syntymistä äärimmäisen tärkeänä Suomelle. Nyt pitää vain tehdä työtä sen eteen, että kattavuus kehittyy.
Häkämies: Liittokohtaisia neuvotteluja ei voida aloittaa
Häkämiehen mukaan liittokohtaiset soveltamisneuvottelut eivät voi vielä alkaa, sillä sopimusta ei voida nykyisellä kattavuudella hyväksyä.
– Jos kaikki olisivat hyväksyneet neuvotteluratkaisun yksimielisesti, silloin olisi käynnistynyt tes-vaihe eli liitot neuvottelevat tavoitteena toukokuun loppu, jolloin neuvoteltaisiin palkkaratkaisu, kilpailukykysopimuksen kohdat ja edelleen paikallisesta sopimisesta. Kesäkuun alussa arvioitaisiin, mihin on päästy, hän sanoo.
– Nyt tämä ehto ei valitettavasti täyty, eli meidän täytyy edelleen tehdä töitä, erityisesti SAK:ssa, jotta päästään siihen vaiheeseen, että neuvotteluratkaisu voitaisiin hyväksyä, siirtyä tähän tes-vaiheeseen.
Häkämiehen mukaan aikaa ei ole tuhlattavaksi.
– Mieluummin puhuttaisiin päivistä kuin viikoista, mutta tärkeintä on tietysti se, että päästään eteenpäin.