– Nyt pitää kääntää kaikki kivet ja viedä asiat maaliin saakka. Sisulla loppuun saakka, totesi pääministeri Juha Sipilä YLE TV1:n Ykkösaamun vieraana.

Pääministeri otti tuoreeltaan kantaa aamu-tv:n vieraina olleiden työntekijäjärjestöjen toiveisiin saada lupauksia pakkolakipaketin purkamiseksi, lisäleikkausten perumiseksi ja veronkevennyksien toteuttamiseksi.

Lisäsäästöistä luoputaan, jos tämä saadaan hyvin maaliin, kattavasti, Sipilä lupaa.

– Jos tämä jää vajaaksi, hallitus ei voi sitoutua siihen, että säästöistä luovutaan. Tässä on erittäin hyvät edellytykset sille, että lisäsäästöistä voidaan luopua.

Tavoitteena on tasoittaa julkista taloutta noin puolella prosentilla bruttokansantuotteesta eli noin miljardilla eurolla. Jos se toteutuu, voidaan lisäksi antaa kaavaillut veronalennukset.

– Kaikille oli kyllä selvää, että jos lopputulos on negatiivinen, niin emme me voi sellaista lupausta antaa, että me lisävelalla tai jollain muulla lisäleikkauksilla rahoittaisimme verojen alennukset.

Sipilä muistutti myös, että ensin on sovittu lisäsäästöistä luopumisesta, ja sitten, jos jää varaa alennetaan veroja.

– Tämä oli järjestys ja tämä oli palkansaajien oma toive, että tässä järjestyksessä edetään.

Eteenpäin meneminen vaatii Sipilän mukaan kahta asiaa. Toinen on paikallinen sopiminen ja toinen on, Sipilän mukaan vielä epäselvästi kirjoitettu Suomen malli sopimusrakenteesta jatkossa.

– Kun ne menevät eteenpäin, niin meillä on hyvät mahdollisuudet toteuttaa myös ne veronalennukset täysimittaisina.

Tämä Suomen malli tarkoittaa vientiteollisuuden asemaa palkkakehityksen veturina.

Sopimuksen kattavuuden arvio on Sipilän mukana työmarkkinajärjestöjen tehtävä. Hallituksen tehtävä on katsoa, mitä se merkitsee julkiselle taloudelle.

– Lähtökohta on, että kaikki ovat mukana.

Sipilä myös muistutti, että hallitus on saanut äänestäjiltä luottamuksen laittaa julkinen talous kuntoon ja saada aikaan tavoitellut 110 000 työpaikkaa.

– Siihen me tarvitsemme kavereita. Me emme pysty siihen yksin.