Kansanedustaja Katri Kulmuni lähtee ehdokkaaksi Keskustan varapuheenjohtajakisaan.

Esityksen Kulmunin ehdokkuudesta on tehnyt Peräpohjolan Keskustanaisten piirijärjestö.

Kulmuni kertoo saaneensa paljon pyyntöjä ja kannustusta ympäri maata.

Peräpohjolan Keskustanaisten kannanoton mukaan Katri Kulmuni pitäisi varapuheenjohtajana esillä Keskusta-liikettä yhdistäviä arvoja.

– Vahva aluepolitiikka, köyhän ihmisen asia ja Keskustan näkeminen sivistysliikkeenä ovat Katrin ideologisen ajattelun ydintä, Peräpohjolan Keskustanaiset toteavat.

28-vuotias Kulmuni valittiin eduskuntaan viime keväällä Lapin äänikuningattarena. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja hän toimii tällä hetkellä muun muassa Tornion kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.