Nuorimpana suomalaisena, 12-vuotiaana shakkimestariksi korottunut Toivo Keinänen, 13, on tehnyt pelitaidoillaan vaikutuksen itse tasavallan presidenttiin Sauli Niinistöön.
Keinänen pelasi pronssia saaneessa Matinkylän shakkikerhon joukkueessa reilut kaksi viikkoa sitten Valon SM-viikoilla käydyissä nopean shakin joukkue-SM-kilpailuissa. Keinäsen otteita televisiosta seurannut presidentti Niinistö kiitti nuorukaisen suoritusta niin shakkilaudalla kuin haastattelutilanteessakin.
Lopuksi presidentti Niinistö kannusti Keinästä peittoamaan vanhemmat kilpakumppaninsa tulevissa nuorten PM-kilpailuissa. Presidentin toive ei ollut turha, sillä Keinänen voitti Ruotsissa pelatun nuorten Pohjoismaiden mestaruuden jo kolmannen kerran perättäin.
Keinänen oli otettu siitä, että tasavallan presidentti oli lähettänyt hänelle henkilökohtaisen kannustuskirjeen.
- Olihan se tosi coolia!, tyynesti asioihin suhtautuva nuori mies totesi.
Katso Toivo Keinäsen haastattelu SM-viikko-tapahtumassa (haastattelu alkaa noin ajassa 1.37.00).