Hallitus päättää myöhemmin tänään kannastaan työmarkkinaosapuolten neuvottelemaan tulokseen niin sanotusta yhteiskuntasopimuksesta, kertoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

Sipilä sanoo tapaavansa tänään kaikki työmarkkinajohtajat kahden kesken. Tuo kierros on yhä kesken, hän totesi puolenpäivän jälkeen eduskunnassa.

– Olen osan kanssa keskustelun käynyt. Ne ovat menneet positiivisessa hengessä. Keskustelu jatkuu iltapäivällä eduskunnan istunnon jälkeen.

Kun kierros on tehty, hallitus kokoontuu ja päättää suhtautumisestaan työmarkkinaosapuolten neuvotteluratkaisuun, Sipilä sanoo. Valtioneuvoston viestintäosaston mukaan hallitus kertoo päätöksestään iltakuudelta alkavassa tiedotustilaisuudessa.

Eilen tiistaina Sipilä totesi, että työmarkkinajärjestöjen esittämä paketti on vielä vajaa veronkevennyksille. Onko nyt löytynyt jotain sellaista, millä vajaus saataisiin umpeen?

– Meillä saattaa olla uusia ajatuksia listan jatkoksi. Juuri näitä keskusteluja käymme, pääministeri vastaa.

Sipilän mukaan kokonaisuus on joka tapauksessa sellainen, jonka "hallitus haluaa ilman muuta saada maaliin".

– Tämä on historiallinen tulos ja parantaa kilpailukykyämme merkittävästi. Uskon, että me ruvetaan saamaan Saksa ja Ruotsi nyt vauhdilla kiinni tämän paketin vauhdittamana.

Sipilä: "Haluan olla aivan varma"

Tämänpäiväisissä keskusteluissa kyse on numeroista, Sipilä kertoo.

– Tässä on monta kokonaisuutta. Olemme samaa mieltä siitä, kuinka paljon tämä pudottaa yksikkötyökustannuksia. Siitä luvusta olemme samaa mieltä, 3,7 prosenttiyksikköä. Se on hieno tulos.

– Siitä, minkä osuuden lisäleikkausten perumisesta tämä paketti kattaa ja mitä muuta tarvitaan, jotta koko paketti saadaan täyteen, on käyty keskusteluja. Ensin on tarkistettu, että numerot ovat samat. Sen jälkeen on käyty periaatekeskustelua.

Sipilän mukaan on äärimmäisen tärkeää, että "numerot ovat yksiselitteiset".

– Ei tässä selvästikään ole erilaista näkemystä, mutta nyt tällä kertaa haluan olla aivan varma kaikesta, hän toteaa.

Stubb: Luvullisesti vajaa, suunta oikea

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo, että esitetty yhteiskuntasopimus on oikea askel eteenpäin.

– Työpaikkoja lisätään noin 35 000, työaikaa pidennetään 24 tunnilla. Vaikutus julkiseen talouteen on noin 600 miljoonaa. Se on kolmannes tavoitteestamme.

– Suunta on ilman muuta oikea, ja hallitus tulee tiedottamaan tästä ajallaan, hän toteaa.

Tiistaina hallituksen riveistä sanottiin, että esitetty paketti on vajaa. Onko se yhä vajaa?

– Luvullisesti kyllä, mutta tämä on askel eteenpäin. Maailma ei valmistu yhdessä päivässä, Stubb vastaa kysymykseen.

– Olen vahvasti sitä mieltä, että on parempi sopia kuin riidellä, on parempi päättää kuin olla päättämätön tai päättämättä. Tämä vie hallituksen tavoitetta kokonaisuudessaan eteenpäin.