Venäjän presidentti Vladimir Putin totesi muutama päivä sitten, että Venäjän on tartuttava tiukemmin pakolaisvirtoihin, jotka tulevat Venäjälle tai kulkevat sen kautta Eurooppaan. Kokoomuksen kaakkoissuomalaisen kansanedustajan Jukka Kopran mukaan tämä on hyvä kannanotto.

– Olen vakuuttunut siitä, että Jos Putin on näin todennut, niin näin tulee tapahtumaan. Tämä on lupaava lausunto, sanoo Kopra.

Kopran mielestä Venäjän kanssa on päästävä hyvään yhteistyöhän pakolaistilanteessa.

– Toivottavasti palattaisiin siihen käytäntöön, että kumpikaan osapuoli ei päästä rajanylityspaikoilleen ihmisiä ilman viisumia, Kopra sanoi maanantaina Yle Lappeenrannan haastattelussa.

Mutta, jos esimerkiksi kevään aikana Suomi saa tietoa kasvavasta pakolaisvirrasta, on Kopran mukaan rajavalvontaa lisättävä ja tiukennettava.

– Luotan siihen, ettei Venäjäkään hyödy tilanteesta, missä satamäärin tai tuhatmäärin epämääräisiä kulkijoita pyörisi rajavyöhykkeellä heidän puolellaan.

Käännytyksissä tiukka linja

Kansanedustaja Jukka Kopra sai viikko sitten pienen kohun aikaan kommentoidessaan turvapaikanhakijoiden käännytyksiä. Hän kertoi Imatralaisessa häpeävänsä monikulttuurisuuteen hurahtaneita puoluetovereitaan.

– Sanoin sen aika värikkäästi, mutta pääasia on se, että rikoksista tuomittujen käännyttäminen pitäisi olla nopeampaa ja selvempää.

Kysymykseen, pitääkö turvapaikanhakija käännyttää, mikäli paluumassa odottaa esimerkiksi kuolemantuomio, Kopra vastaa kysymyksellä.

– Onko oikein, että murhaaja syyllistyy kotimaassaan vakavaan rikokseen, mutta hän tietää, ettei joudu siitä vastuuseen, jos pääsee turvapaikanhakijaksi Suomeen?

Yhteiskuntasopimus lisää Suomen kilpailukykyä

Yhteiskuntasopimus on kokoomuksen lappeenrantalaisen kansanedustaja Jukka Kopran mukaan yksi keino lisätä Suomen kilpailukykyä.

– Uskon, että tämän avulla saadaan lisää työtä suomalaisille, mutta tämä ei ratkaise kaikkia meidän ongelmia.

Suomen työmarkkinarakenne on liian jäykkä ja se ei toimi.

– Työnantajan näkökulmasta kannattaa teettää töitä työntekijälle loppuun asti, ennemmin kuin palkata lisää. Se on huono asia, Kopra pohtii.

Kopran mukaan yhteiskuntasopimuksella ja muilla työmarkkinoiden rakenneuudistuksilla työmarkkinoiden jäykkyyden saisi poistettua, niin ettei uuden ihmisen työhönotto olisi riski.

– Niin julkiset kuin yksityiset katsovat, että on raskasta ottaa uusia ihmisiä töihin. Koeajan jälkeen asiaa ei voida harkita uudelleen, jos rekrytointi meneekin pieleen. Tämä pitäisi saada muutettua niin, että olisi helppoa ottaa ihmisiä töihin ja tehdä töitä, sanoo Kopra.