Yle kysyi Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajien näkemystä Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan. Kyselyyn vastasi 17 kansanedustajasta 11. Vastaajien joukossa ei ole yhtään ministeriä.
Kysymys: Miten Suomen tulee ottaa puolustuspoliittisissa ratkaisuissa Venäjä huomioon?
Sirpa Paatero (sdp.): Venäjä on Suomelle tärkeä kumppani kaupan, matkailun ja arktisen yhteistyön osalta. Ulkopolitiikka on kokonaisuus, johon myös puolustus kuuluu, jota on aina myös käsiteltävä kokonaisuutena
Jani Mäkelä (ps.): Suomi on pieni maa, jonka naapurissa on suurvalta Venäjä. Tämä asia ei muuksi muutu ja sen mukaan meidän on aina toimittava. Tarvitaan samaan aikaan uskottava puolustus sekä yhteistyö lännen ja pohjoismaiden suuntaan, sekä hyvät kahdenväliset suhteet Venäjään. Turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat pitkäjänteistä ja hallituskaudet ylittävää työtä, jossa maan pitää edetä johdonmukaisesti.
Markku Pakkanen (kesk.): Niinkuin nytkin meillä on naapurina suurvalta, jonka kanssa on syytä tulla toimeen ja olla hyvissä luottamuksellisissa väleissä. Hyvä takuuna siinä on omat hyvin varustautuneet ja kouluttautuneet puolustuvoimat.
Satu Taavitsainen (sd.):Itsenäisenä maana Suomi päättää itse omasta puolustuksestaan. Luonnollisesti meidän täytyy ottaa huomioon kaikkien naapurimaiden reaktiot ratkaisuihimme ja olla turhaan ärsyttämättä ketään naapuriamme. Puolustuspolitiikka on aina myös ulkopolitiikkaa. Siinä tasavallan presidentti on onnistunut pystyttämään kirkon keskelle kylää.
Hanna Kosonen (kesk.): Puolustuspolitiikka ja ulkopolitiikka kulkevat käsi kädessä. Suomen tulee arvioida aina isoissa linjauksissaan ja ratkaisuissaan maailmanpoliittista tilannetta mukaan lukien vaikutukset Venäjällä. Esimerkiksi kaikki sotaharjoitukset eivät kuitenkaan itsessään ole ulko- tai puolustuspoliittisia linjauksia. Niidenkin kohdalla on silti arvioitava ulkopuolellemme lähteviä signaaleja – tarkoituksellisia tai tahattomia.
Anneli Kiljunen (sd.): Suomen tulee tulevaisuudessakin tehdä puolustuspoliittiset ratkaisut oman linjansa mukaisesti. Vallitseva maailmanpoliittinen tilanne pitää luonnollisesti huomioida puolustuspoliittisissakin ratkaisuissa.
Jukka Kopra (kok.): Suomen tulee ottaa huomioon lähialueet ja geopoliittinen tilanne, sekä siihen vaikuttavat tapahtumat ja ambitiot lähialueellamme. Suomella tulee olla riittävä puolustuskyky, jotta naapurimaat, myös Venäjä, tietävät, että Suomella on keinot vastata alueensa vakaudesta.
Ari Torniainen (kesk.): Suomi vastaa omasta puolustuksestaan. Hyvät ja normaalit valtioidenväliset suhteet Venäjään ovat aina Suomelle tärkeät ja hyödylliset. Suomen tulee käydä myös kahdenvälisiä keskusteluja Venäjän kanssa. Suomi seuraa aktiivisesti Venäjän poliittista, sotilaallista ja taloudellista kehitystä.
Antti Häkkänen (kok.): Provosointia tulee välttää, mutta samalla on realistisesti tunnustettava Venäjän sotilaallinen voimapolitiikka ja turvallisuuspoliittiset uhkatekijät.
Sodan mahdollisuus ei ole mihinkään kadonnut Euroopasta. Venäjä haluaa pitää mahdollisimman monen naapurimaan harmaalla vyöhykkeellä puolustusliittojen ulkopuolella. Venäjä myös haluaa, että EU:n ja NATO:n rintama olisi mahdollisimman hajanainen.
Suomen tulee hakea vahvat turvatakuut liittymällä samaan puolustusliittoon niiden maiden kanssa, joiden kanssa jo olemme Euroopan Unionissa. Samaan aikaan on vahvistettava kahdenvälisiä suhteita Venäjään. NATO-jäsenyys ei sulje pois hyviä naapuruussuhteita.
Juho Eerola (ps.): Ihan kaikin tavoin. Ääri-islamistisen terrorin lisäksi Venäjä on Suomen ainoa todellinen kansainvälinen turvallisuusuhka. On tärkeää pitää Venäjä rauhallisena. Kautta historian Venäjä on hyökännyt tänne vain silloin, kun se on olettanut tästä suunnasta tulevan kolmannen osapuolen hyökkäävän täältä Venäjälle. Samalla meidän on kuitenkin näytettävä, että meillä on hyvät puolustusvoimat, sekä lojaaleja liittolaisia. Tämä on ikuista tasapainoilua joka ei pääty koskaan.
Jari Leppä (kesk.): Suhteet Venäjää tulee olla kunnossa, mutta sinisilmäisyyteen ei Suomessa saa sortua.