Tampereen korkeakoulujen yhdistymisen valmistelu on ottanut uuden askeleen. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on asettanut työryhmän, ohjausryhmän ja johtoryhmän valmistelemaan Tampere3-yliopistokonsernin perustamista. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoo asiasta tiedotteessaan.

Työryhmän tehtävänä on valmistella hallituksen esitys tarvittavista säädösmuutoksista yliopistojen yhdistymiseksi ja kartoittaa edellytyksiä uuden säätiöyliopiston perustamiseksi.

Hallituksen on tarkoitus antaa esityksensä eduskunnalle vuoden päästä.

Grahn-Laasosen mukaan Tampere3-hanke on osoitus uudistavasta ja yhteen hiileen puhaltavasta ajattelusta.

– Yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnot säilyvät kirkkaina, eikä tutkintojärjestelmää olla nyt muuttamassa. Tärkeintä on tuottaa yhteiskunnan ja työelämän hyväksi koulutusta, sivistystä ja osaamista, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen tiedotteessa.

Grahn-Laasosen mukaan vastaavaa rakenteellista kehittämistä suunnitellaan Tampereen lisäksi muissakin kaupungeissa.

Uudistuksessa Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyisivät uudeksi säätiöyliopistoksi. Lisäksi Tampereen ammattikorkeakoulu siirtyisi uuden yliopiston omistukseen siten, että kokonaisuus muodostaisi yhden yhtenäisesti johdetun korkeakoulun.