Kansanedustajilla alkaa usko loppua Talvivaaran kaivosta pyörittävän Terrafamen toimintaan. Kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen on hyvin kriittiinen Terrafamen lisärahoitukselle.
– Jos näillä tiedoilla joutuisi päättämään, olisi vaikea sanoa kyllä. Pikemminkin taipuisin sanomaan ei, Mykkänen totesi Aamu-tv:ssä.
Lisärahaa vastaan on myös vihreiden kansanedustaja Hanna Halmeenpää.
– Työllisyyttäkään ei voi loputtomiin tällä tavalla edistää.
Hallitus esittää Terrafamelle 38,5 miljoonan euron lisärahaa. Valtiovarainvaliokunta aloittaa asian käsittelyn tiistaina.
– Olemme erittäin vaikeassa tilanteessa, kun päätöstä tehdään. Se ei ole sen helpompi vaihtoehto, että pistetään [kaivos] lepäämään tai ei anneta rahaa, valiokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) totesi.
Terrafame: Lisärahan lopulliseen määrään on vaikea ottaa kantaa
Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia on yhä vakuuttunut, että kaivos on saatavissa kannattavaksi. Ratia ei osaa arvioida, kuinka paljon rahaa tarvitaan vielä lisää.
– Lisärahan lopulliseen määrään on vaikea ottaa kantaa. Lisää kyllä tarvitaan. Rahoituksen suuruus on riippuvainen nikkelin ja sinkin maailmanmarkkinahinnoista, jotka ovat tällä hetkellä hyvin alhaalla, Ratia sanoi.
– Olen aivan vakuuttunut, että kaivos on pitkällä tähtäimellä tehtävissä kannattavaksi.