Pääministeri Juha Sipilä arvioi Ylen haastattelussa, että huippukokouksessa sorvataan sopimus, joka kelpaa niin briteille kuin unionin muillekin jäsenmaille.
– Luvassa on pitkä ja tiukkakin keskustelu. Uskoisin, että kompromissi on tullut lähemmäs ja sopimukseen päästään, mutta edessä on pitkä yö.
Sipilän mukaan neuvotteluissa Suomen tavoitteet ovat jo hyvin lähellä. Sopimusluonnoksessa on paljon hyviä asioita. Joissakin kysymyksissä, kuten kilpailukykyyn liittyvissä asioissa Suomi olisi ollut valmis menemään Britanniaakin pidemälle.
Suomeakin kiinnostavat rajoitukset lapsilisiin
Vaikein kysymys on Britannian halu rajoittaa muista EU-maista tulleiden maahanmuuttajien sosiaalietuuksia. Puola ja muut itäisen Euroopan jäsenmaat, joiden kansalaisia on paljon vierastyöläisinä Britanniassa, vastustavat hanketta.
Suomellekin sosiaalietuuksien rajoittaminen ja työvoiman vapaaseen liikkumiseen liittyvät kysymykset ovat vaikeimpia. Toisaalta Britannian suunnitelma maksaa vierastyöläisten lapsilisät sen maan elinkustannusten mukaan, jossa lapset asuvat, kiinnostaa myös Suomea.
– Minusta on hyvin järkevää, että lapsilisät indeksoidaan sen maan kustannuksiin, jossa lapset asuvat. Kyllä Suomikin sitä harkitsee, Sipilä sanoo.
Sipilä korostaa, ettei asialla ole suurta taloudellista merkitystä, sillä vuositasolla kyse on muutamasta miljoonasta eurosta. Käytännössä asia koskisi Suomessa töissä olevia virolaisia, joiden perheet ovat Virossa.
Virolle esitys ei ole ongelma
Viron pääministeri Taavi Rõivas ei näe asiassa ongelmaa. Hänen mukaansa Viron lapsilisät ovat viime vuosina nousseet ja ovat lähes samalla tasolla kuin Suomessa.
– Jo nyt Virossa on perheitä, jotka saavat saman verran lapsilisiä kuin Suomessa maksetaan, Rõivas painotti.
Cameron valmistautuu taisteluun
Kokoukseen saapunut Britannian pääministeri David Cameron sanoi torjuvansa sopimuksen, jos se ei vastaa brittien tavoitteita.
– Taistelen Britannian etujen puolesta. Jos saamme hyvän sopimuksen, hyväksymme sen, mutta huonon torjumme, Cameron varoitti.
Hän painotti, että sopimus sorvataan nyt huolella, jotta Britannia saa itselleen paremmat jäsenyysehdot.
Kolme itäisen Euroopan jäsenmaata vastustaa Britannian ajamia rajoituksia maahanmuuttajien sosiaalietuksiin. Ranska puolestaan karsastaa brittien halua suojata euroon kuulumattomien maiden eduja euromaiden päätöksenteossa.