Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi keskiviikkoaamuna ensimmäistä kertaa, millä keinoin hallitus aikoo toteuttaa tavoitteen 400 miljoonan euron säästöistä. Hallitus karsii ison määrän kuntien tehtäviä ja lisää samalla kuntien vapautta vähentämällä sääntelyä.

Jyväskylässä linjauksia tutkitaan laskimien kanssa, mutta yksityiskohtiin ei oteta vielä kantaa tarkemmin. Kaupunginjohtaja Timo Koiviston ensiarvio linjauksesta on toiveikas, vaikka hän olisi toivonutkin kokonaissumman olevan lähempänä miljardia.

Jyväskylän kaupungin mittakaavassa säästöt tarkoittavat noin 10 miljoonan euron pelivaraa.

– Kaikki se pelivara, minkä valtio antaa kuntien talouteen, otetaan kiitollisuudella vastaan. Kaikki tulee tarpeeseen. Jos 400 miljoonalla annetaan kunnille ikään kuin lisää liikkumavaraa ja mahdollisuus väljentää erilaisia mitoituksia tai karsia tehtäviä, niin kyllä se on ihan merkittävä summa, Koivisto miettii.

_Kaupunginjohtajaa haastatteli toimittaja Päivi Kupla. _