Talvirengaspakko on laajenemassa koskemaan myös raskasta liikennettä. Rengasmääräysten kiristämistä on pitkään toivottu Lapissa, jossa ulkomaisten rekkojen talviset ulosajot ovat yleisiä.
Liikenneministeriön valmistelema pykäläluonnos esittää, että kuorma-autojen, rekkojen ja linja-autojen olisi käytettävä talvirenkaita marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana silloin, kun keli sitä edellyttää. Vetävissä akseleissa renkaiden urasyvyyden pitää olla vähintään puoli senttiä.
Eduskunta saa tieliikennelain uudistuspaketin käsiteltäväkseen vuoden loppuun mennessä.
Kokoomuksen kansanedustajat Outi Mäkelä, Kalle Jokinen ja Jukka Kopra vaativat tiedotteessaan ripeämpää etenemistä asiassa. Heidän mielestään talvirengaspakko pitäisi saattaa voimaan vielä tänä talvena ministerin asetuksella eikä asiassa pitäisi jäädä odottamaan lakipaketin valmistumista.
– On käsittämätöntä, että Suomen talviliukkailla teillä kulkee edelleen pääsääntöisesti ulkomaista raskasta liikennettä kesärenkailla. Suomalaisissa autoissa renkaiden urasyvyydet ovat pääsääntöisesti kunnossa, Jokinen sanoo.
Lapin ELY-keskuksen liikennejohtaja Jaakko Ylinampa on verrannut Suomen raskaan liikenteen rengasmääräysten olevan samalla tasolla Romanian kanssa, kun ne Ruotsissa ja Norjassa ovat selvästi tiukemmat.