Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ihmettelee Suomen Kuntajohtajien puheenjohtajan, Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämön esittämiä syytöksiä. Rämön mukaan hallitus ja kunta- ja soteuudistuksen toteuttajat eivät ole kuulleet kuntajohtajia ja muita kuntapäättäjiä uudistusta suunnitellessaan.
– Kuntia on kuultu juuri alkuvuosi. Lausuntokierros päättyi juuri eilen ja kunnilta tuli satoja lausuntoja, Vehviläinen sanoo.
Heidi Rämön mukaan nyt kaavaillun sote- ja maakuntauudistuksen taustalla häämöttää noin 20 kunnan Suomi. Hän ihmettelee suomalaisten päättäjien kovaa halua rakentaa jättimäistä organisaatiota.
Vehviläisen mukaan tällaista pelkoa ei ole. Uudistuksessa on syntymässä kolmen tason Suomi, joka koostuu kunnista, maakunnista ja valtakunnan tasosta.
– Soten järjestäminen ja maakuntauudistuksen tekeminen lähtee 18 maakunnan mallista. Peruskunnille ei olla tekemässä minkäänlaisia pakottavia ratkaisuja eikä kuntarakenneuudistusta tai pakkokuntaliitoksia ajeta hallitusohjelmassakaan, hän sanoo.
Vehviläinen sanoo ymmärtävänsä Rämön huolen kuntakentästä ja kuntien tehtävistä tulevaisuudessa, kun niillä ei ole enää sosiaali- ja terveyspalveluita järjestettävänä. Hän rauhoittelee huolta sillä, että hallitus on jo käynnistänyt kuntien tulevaisuuden miettimisen.
– Työ aloitettiin pari viikkoa sitten, kun Finlandia-talolla kokoontui 500 ihmistä. Heistä useat olivat kuntaväkeä, hän kertoo.
– Kyllä meillä on tarkoitus antaa mahdollisuuksia vuorovaikutukseen. Ajattelu ei ole sellainen, että täältä vaan säädellään. Kunnissa ja maakunnissa muutosprosessit tehdään.