Kuntaliiton uuden toimitusjohtajan Jari Koskisen mukaan kunnat tekivät viime vuonna odotettua paremman tuloksen. Kulukuurit purivat ja verotulotkin hieman kasvoivat. Koskisen mukaan kunnat ovat taloudellisesti kohtuullisessa kunnossa, vaikka kuntakohtaiset erot ovat suuria.
– Viime vuoden yhteenlaskettu tulos oli nippa nappa positiivinen, vaikka odotukset olivat paljon huonommat, Koskinen iloitsee. Viime syksynä Kuntaliiton johtoon nimitetty Koskinen toimi aiemmin pitkään kokoomuksen kansanedustajana ja ministerinä.
Mutta kun Suomen talous ei lähde vetämään, ei kuntien talous voi sentään kukoistaa.
– Kyllähän kunnat aika tiukilla ovat. Monessa kunnassa joudutaan pohtimaan ankarasti, mitä pitäisi tehdä, jotta normaalia toimintaa voidaan pyörittää. Kaikki investoinnitkin pitää tehdä velkarahalla.
Kuntaliitto kommentoi keskiviikkona Tilastokeskuksen kokoamia kuntien tilinpäätösarvioita. Niiden mukaan kuntien lainakanta kasvoi edelleen, ja on nyt jo yhteensä 17 miljardia euroa.
Eikä hyvältä näytä jatkossakaan. Verotulot kasvavat hitaasti, ja työttömyysluvut sen kuin pahenevat. Kuntien menojen kasvua hidastivat puolestaan muun muassa yhtiöittämiset.
Oman lisänsä kuntatalouden näkymien harmauteen tuo turvapaikanhakijoiden määrä, jota on mahdotonta ennustaa.
– On tosiaan vaikea arvioida, kuinka paljon turvapaikanhakijoita jää Suomeen, mutta puhutaan kuitenkin tuhansista tai kymmenistä tuhansista ihmisistä. Kukaan ei tiedä, mitä tänä vuonna tapahtuu, Koskinen huomauttaa.
Sisäministeriön arvion mukaan noin 10 000 viime vuonna saapuneista runsaasta 30 000 turvapaikanhakijasta saa turvapaikan Suomesta.
Valtaosa maahanmuuttajista hakeutuu luultavasti suuriin kaupunkeihin, joka taas pahentaa asuntopulaa entisestään. Koskinen muistuttaa, että myös kotouttaminen ja kielikoulutuksen järjestäminen voivat lisätä rajustikin kuntien menoja.