Ennätyslyhyen ajan puoluesihteerinä toiminut Minna Arve oli Alexander Stubbin löytö. Puoluevaltuusto valitsi toissa syksynä hänet Stubbin esityksestä.

Nyt puoluesihteerin valintaan osallistui laajempi joukko.

– Tällä kertaa teimme asian eri tavalla. Puoluevaltuuston ja puoluehallituksen johto kävi läpi yhdessä nimiä ja sparrasi ja konsultoi puoluevaltuustoa. Saimme tukun nimiä, joista muutaman vaiheen jälkeen valikoitui yksimielinen päätös, Stubb kuvaa valintaa.

Stubbin mukaan Helsingin piirin toiminnanjohtaja Janne Pesonen valikoitui parinkymmenen nimen joukosta.

"Pihtiputaan mummokin tuntee Jannen"

Stubb korostaa uuden puoluesihteerin tehtävää ajaa puoluekentän asiaa.

– Hän kiertää kenttää ja pistää kroppansa likoon, Stubb sanoi.

Stubb kiitteli myös miehen taustaa liperiläissyntyisenä ja Tampereella opiskelleena. Laajaa maakuntien tuntemusta on Pesoselle kertynyt Stubbin mukaan myös opiskelu Tampereella, työt Satakunnassa ja varttuminen Keski-Suomessa Pihtiputaalla.

– Pihtiputaan mummokin siis tuntee Jannen, Stubb kiitteli.

Tulevan puoluesihteerin tärkeä tehtävä onkin pitää kenttäväki nykyistä tyytyväisempänä kokoomuksen johtoon. Varsinkin keskustan ajama maakuntahallinto on suututtanut puoluekenttää.

Tehtävään yksimielisesti esitetty Janne Pesonen ei halunnut kommentoida valintaansa millään tavalla ennen lauantain puoluevaltuuston kokousta.