Alkuperäiskansat
Alkuperäiskansaksi kutsutaan väestöä, joka polveutuu tiettyä maantieteellistä aluetta alkuperäisesti asuttaneesta kansasta tai asukkaista. Nämä kansat ovat asuneet alueella jo ennen nykyisten valtionrajojen muodostumista.
Maa-alueiden valtausten ja uudisasuttamisen jälkeen he ovat säilyttäneet perinteisen elämänmuotonsa sekä sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa.
Alkuperäiskansojen oikeudellinen asema uusissa valtiossa on vaihdellut kautta aikojen.
Maailmassa on tänä päivänä noin 370 miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä, mikä on noin 5 prosenttia koko maailman väestöstä. He elävät noin 90 eri valtion alueella.
Saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa.
Lähde: YK
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok) kirjoittaa saamelaisten kansallispäivänä blogissaan, että Euroopan unionilta puuttuu selkeä politiikka saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi.
Hänen mielestään selkeän saamelaispolitiikan puuttuminen on hämmästyttävää, vaikka saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa.
– Alkuperäiskansat on huomioitu EU-politiikassa, mutta niiden asema näkyy lähinnä EU:n kauppa- ja kehitysyhteistyösuhteissa kolmansiin maihin, Pietikäinen sanoo.
Sirpa Pietikäisen mielestä saamelaisten oikeudet tarvitsevat vahvempaa turvaa.
Hänen mielestään suojaa kaipaavat etenkin perinteiset elinkeinot ja saamelainen poronhoito.
"EU:lla tulisi olla vahvempi alkuperäiskansojen kuulemiseen liittyvä mekanismi"
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mielestä EU:llä tulisi olla vahvempi mekanismi alkuperäiskansojen kuulemiseksi.
– Euroopan parlamentti esitti vuonna 2014 teettämässään tutkimuksessa, että alkuperäiskansojen kuulemisoikeus ja hyväksyntä olisi turvattava EU-tason lainsäädännöllä, Pietikäinen sanoo.
Ensi vuonna saamelaisten 100-vuotisjuhlavuosi
Saamelaisten kansallispäivää vietetään joka vuosi helmikuun 6. päivänä.
Päivä on valittu saamelaisten kansallispäiväksi, sillä saamelaiset kokoontuivat 6.2.1917 Trondheimiin ensimmäiseen yhteispohjoismaiseen kokoukseen aloittakseen valtionrajat ylittävän saamelaisten keskinäisen yhteistyön.
Tämän kokouksen 100-vuotisjuhlaa vietetään ensi vuonna Trondheimissä. Myös Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 1917.