Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) on esitellyt halltuksen päättämät toimenpiteet teiden, rataverkkojen ja vesiväylien kunnostamiseksi.

Liikenneverkkojen kunnostamiseen eli niin sanotun korjausvelan vähentämiseen vuosina 2016–2018 käytetään 600 miljoonaa euroa. Korjausvelalla tarkoitetaan sitä laskennallista rahasummaa, joka tarvittaisiin väylien saamiseksi hyvään kuntoon. Yhteensä korjausvelan on arvioitu olevan noin 2,5 miljardia euroa.

Hallituksen myöntämästä 600 miljoonan euron lisärahoituksesta runsaat puolet eli 325 miljoonaa aiotaan käyttää tieverkon korjauksiin. Yksittäisistä hankkeista suurimmat ovat Kuopion ja Siilinjärven rajalla sijaitsevan Jännevirran sillan uusiminen sekä Lapissa kulkevan Valtatie 21:n parantaminen.

Ratoihin ja ratapihoihin käytetään 223 miljoonaa euroa ja vesiväyliin 12 miljoonaa euroa. Vesiväylistä suurin yksittäinen hanke on Saimaan kanavan sulkuporttien uudistaminen.

Lisäksi teiden kunnostamisen digitalisaatioon ja uusiin palveluihin käytetään 35 miljoonaa euroa.

Yllä olevasta kartasta selviää tarkemmin, mitä teitä, raiteita ja vesiväyliä aiotaan kunnostaa.

Liikennevirasto ja Ely-keskukset teettävät lisäksi muita ylläpitohankkeita vuosittain noin 360 miljoonalla eurolla.

Tarkka suunnitelma liikenneväylien kunnostamisesta on julkaistu myös Liikenneviraston verkkosivuilla.

Tiedotustilaisuutta jouduttiin siirtämään

Berner kertoi liikenneverkkojen kunnostamisesta liikenne- ja viestintäministeriön tiedotustilaisuudessa tänään perjantaina iltapäivällä. Tilaisuuden oli määrä alkaa jo aamupäivällä, mutta sitä päätettiin viime hetkellä lykätä.

Bernerin mukaan viivästys johtui siitä, että hallituskumppanit halusivat käydä kokonaisuuden vielä läpi.

– Uskon, että hallituskumppanit hivenen yllättyivät siitä laajuudesta ja tarkkuudesta, jolla kokonaisuus oli valmisteltu ja siksi halusivat myös hivenen enemmän aikaa käydä sitä läpi, Berner selitti tilaisuuden myöhästymistä.

Hänen mukaansa haliltuksen sisälllä ei ollut asiasta riitaa eikä erimielisyyttä.

– Lista on ihan samanlainen nyt kuin se on ollut alunperinkin, hän jatkoi.