Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ilmoitti torstaina aikovansa perustaa Kansalaispuolue ry:n. Keskustan entiselle puoluesihteerille Jarmo Korhoselle Väyrysen liike ei ole suuri yllätys.

– Väyrysen reaktiot olivat tavallaan odotettuja. Väyrynen on joutunut puolueen valtavirran ulkopuolelle ja tuolla kokemuksella kun hän näkee, että kaikki menee päin mäntyä, niin hänellä on edelleen tarmoa vaikuttaa.

Korhonen kuvailee Väyrysen suunnitelmaa nerokkaaksi ja samalla erittäin pirulliseksi.

– Pitää sanoa, että vain viisikymmentä vuotta politiikan huippupaikoilla olleena pystyy tuohon temppuun.

Riitoja väyrysläisistä

Korhonen ennustaa vanhoille puolueille vaikeita aikoja ja huomauttaa, että nyt "Soininkin puolueesta tuli vanha puolue".

– Tästä (Väyrysen puolueesta) tulee aivan uudentyyppinen valtaorganisaatio, joka tähtää vuoden 2019 eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin sekä presidentinvaaleihin, mutta jättää kunnallisvaalit ja maakuntavaalit väliin, tietää Korhonen.

Korhosen näkemyksen mukaan Väyrysen suunnitelman pirullisuus piilee siinä, että uusi puolue pakottaa muut puolueet määrittelemään, miten väyrysläisiin jatkossa suhtaudutaan, "pitääkö nuo väyrysläiset erottaa".

– Joka puolueessa syntyy riitoja, joka kokouksessa on riitoja ja erottamisia. Katkerimmat voivat lähteä eduskuntavaaliehdokkaiksi Väyrysen puolueeseen.

Korhonen laskeskelee, että Väyrysen hengenheimolaisia eli niitä jotka suhtautuvat kriittisesti EU:hun ja varsinkin Suomen kuulumiseen euroalueeseen löytyy joka puolueesta.

– Siellä on heitä joka puolueessa melkein kolmasosa ja joissakin lähes puolet.

Kovaa politiikkaa

Erityisen hankalaan tilanteeseen joutuu entisen puoluesihteerin mukaan kuitenkin Keskusta, kun puolueen kunniapuheenjohtaja lähtee soolouralle.

– Jos meinaa panna toisen vaikeuksiin, tämä on nerokkain tapa. Väyrynen panee toiset riitelemään ja itse vain hymyilee, että minä olen Keskustan jäsen ja kunniapuheenjohtaja.

Paavo Väyrynen on jo ilmoittanut, että hän ei ole aikeissa erota puolueesta. Keskustassa jäsen kuuluu puolueen paikallisyhdistykseen, joka voi päättää erottamisesta. Korhonen ei usko, että Väyrysen oma paikallisyhdistys tulisi häntä erottamaan.

Uuden puolueen perustamiseen tarvittavat 5000 kannattajakorttia Väyrynen kerää Korhosen käsityksen mukaan helposti.

– Kun Keskustan puoluekokous alkaa 10. päivä kesäkuuta Seinäjoella, niin en yhtään ihmettelisi vaikka nimet olisivat kasassa torstaina 9. kesäkuuta.

Väyrysen tavoin puolueen valtavirran ulkopuolelle ajautunut Korhonen sanoo, että Väyrynen ajaa nyt kovaa politiikkaa.

– Hän tekee sen taitavasti omasta näkövinkkelistään, mutta onko se sitten kaikkien etujen mukaista, sitä on syytä pohtia.