Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) aikoo esittää lakimuutosta, jotta kohtuuttomat korotukset sähkön siirtohintoihin voidaan jatkossa välttää. Rehn kertoi asiasta tänään torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna on ilmoittanut nostavansa asiakkaidensa siirtohintoja maaliskuun alussa keskimäärin 27 prosenttia.

– Pidän näin suurta kertakorotusta kuluttajien kannalta aivan kohtuuttomana, Rehn sanoi kyselytunnilla.

Rehnin mukaan lakimuutoksen valmistelu käynnistetään välittömästi.

Rehn kertoi olleensa asiasta yhteydessä myös kuluttajaviranomaisiin.

– Kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen tapaa huomenna Carunan johtoa ja suositellee neuvotteluteitse näiden kohtuuttomien hinnankorotusten kohtuullistamista, Rehn jatkoi.

Rehnin mukaan kuluttaja-asiamies harkitsee tarvittaessa myös ryhmävalituksen tekemistä.