Lontoossa on kerätty tukilupauksia kaikkiaan noin 70 maalta. YK-järjestöt ja syyrialaispakolaisia vastaanottaneet Lähi-idän maat arvioivat, että tänä vuonna pakolaiskriisin hoitamiseen tarvitaan lähes yhdeksän miljardia dollaria eli yli kahdeksan miljardia euroa.
Muun muassa Norja on luvannut tukea 1,17 miljardia dollaria (1,07 miljardia euroa) seuraavien neljän vuoden aikana.
Sipilä on tavannut kokouksen isännän, Britannian pääministerin David Cameronin. Cameron oli Sipilän mukaan suhtautunut positiivisesti siihen, että tavoite saadaan täyteen, tai ainakin melkein täyteen.
– Uskon, että kokouksesta tulee onnistunut. Monet maat täällä ovat kaksinkertaistaneet sen, mitä viime vuonna lupasivat. Suomikin on melkein kaksinkertaistanut sen siihen, mitä viime vuonna lupasimme, sanoi Sipilä.
Suomen lupaus on tänä vuonna 25 miljoonaa euroa. Viime vuonna Suomi lupasi Kuwaitin rahoituskokouksessa Syyrian alueen pakolaisapuun 15 miljoonaa euroa, mutta käytti koko viime vuonna käytännössä siihen 34 miljoonaa.
– Suomen lupaus on otettu hyvin vastaan, erityisesti siksi, että meillä myös lupaukset aina realisoituvat. Eli viimevuotinen lupaus yli kaksinkertaistui lopulta käytännössä, sanoi Sipilä.