Viime syksynä keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen keräsi nimiä kansalaisaloitteeseensa, jossa vaaditaan Suomen eurojäsenyydestä eroamisen selvittämistä. Puoleen johdossa Väyrysen kansalaisaloitteelle ei lämmetty, mutta kunniapuheenjohtajan annettiin touhuta rauhassa.
Kiertueellaan elokuussa Turussa Paavo Väyrynen vannoi olevansa keskustalainen sydänjuuriaan myöten.
– Totta kai. Enemmän kuin kukaan muu, Väyrynen vastasi asiasta kysyttäessä.
Väyrynen sanoi myös, että välit keskustan johtoon ovat moitteettomat.
– Meilllä on Juha Sipilän kanssa hyvä keskusteluyhteys ja hyvä yhteistyö. Ei siinä mitään ongelmia ole, Paavo Väyrynen sanoi Yle Turun radiohaastattelussa 20. elokuuta.
Vielä erikseen kysyttäessä Paavo Väyrynen kielsi mahdollisuuden erota puoleesta.
– Oletteko harkinnut puolueen vaihtoa?
– No, en tietenkään, Väyrynen vastasi.