Kun klikkaat Puoluekannatusmittarin grafiikasta näkyviin koko aineiston, niin huomaat heti, millaisia järistyksiä perussuomalaisten nousu politiikan raskaaseen sarjaan aiheutti muiden puolueiden kannatukseen.
Puoluekannatusmittarissa Taloustutkimuksen Ylelle tekemät kannatusarviot alkavat vuoden 1994 alusta. Talouslaman ja suurtyöttömyyden keskellä toukokuussa 1994 oppositiopuolue SDP:n kannatus nousi lähelle 35 prosenttia.
Perussuomalaisten ja SDP:n isot piikit
Koko aineistoa koskeva grafiikka näyttää selkeästi, miten poikkeuksellisen jyrkkiä muutoksia ovat olleet perussuomalaisten nousu vuosina 2010–11 sekä sukellus kesän 2015 hallitusvastuun jälkeen.
Myös kesällä 2015 oppositioon joutuneen SDP:n paluu nelossijalta suosituimmaksi puolueeksi näkyy taivasta kohti sojottavana piikkinä.
Suurista puolueista kokoomuksen kannatus on aaltoillut 20 prosentin ylä- ja alapuolella.
Keskustan kannatusmuutokset ovat olleet selkeästi kokoomusta jyrkempiä. Runsaan 20 vuoden aikavälillä keskustan suosion ääripäät ovat olleet 12,6 prosenttia elokuussa 2011 ja 26,8 prosenttia joulukuussa 2014.
Eduskuntavaaleista eduskuntavaaleihin
Puoluekannatusmittarin päänäkymäksi on valittu puolueiden kannatuskehitys edellisten eduskuntavaalien jälkeen.
Yhdellä silmäyksellä näkee, miten puolueiden voimasuhteet muuttuisivat, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin mittaushetkellä.
Puoluekannatusarviota varten tehdyissä haastatteluissa Taloustutkimus on pääsääntöisesti kysynyt, mitä puoluetta vastaajat äänestäisivät eduskuntavaaleissa.
Puoluekannatusarvioiden virheiden lähteet
Puoluekannatusmittarin yhteydessä julkaistaan myös Taloustutkimuksen laatimat selvitykset puoluekannatusarvioiden mahdollisista ongelmakohdista.
Esimerkiksi jokaisen mittauksen yhteydessä julkaistavalla virhemarginaalilla tarkoitetaan sitä, että jos puolueen kannatukseksi arvioidaan 22 prosenttia ja virhemarginaali on noin 1,4 prosenttiyksikköä ylös tai alaspäin, niin puolueen kannatus vaihtelee 95 prosentin todennäköisyydellä välillä 20,6–23,4. Kaikkein todennäköisimmin kannatus on kuitenkin juuri ilmoitettu 22.
Asian harrastajille Taloustutkimuksen artikkelit kannatusarvioiden laatimisesta tarjoavat mielenkiintoista tietoa myös korjauskertoimien käytöstä.