Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokkaat kritisoivat presidentin pitämää puhetta valtiopäivien avajaisissa keskiviikkona.
Puheenjohtajakisaan tähän mennessä ilmoittautuneet kansanedustajat Aino-Kaisa Pekonen, Jari Myllykoski ja Li Andersson kohtasivat keskiviikkoiltana Ylen A-studiossa. Andersson on heistä tuorein ehdokas, sillä hän ilmoittautui mukaan vasta keskiviikkona.
Aino-Kaisa Pekonen ilmoitti tavoitteekseen viedä puoluetta eteenpäin ja voittoon seuraavissa vaaleissa. Jari Myllykoski puolestaan pitää tärkeänä, että punavihreä puolue säilyy yhtenäisenä, eikä ole vastakkainasettelua. Hänen mielestään työtä tehdään yhdessä, eikä katsota asioita sivusta.
Li Andersson haluaisi muuttaa Suomen politiikkaa, tehdä maasta oikeudenmukaisemman yhteiskunnan. Hänestä Vasemmistoliitto on se ratkaisu eli puolue tulee tekemään sen muutoksen.
"Kansan suulla, ei presidentin"
Kaikki kolme ilmoittivat olevansa yllättyneitä presidentti Sauli Niinistön pitämästä puheesta valtiopäivien avajaisissa keskiviikkona.
– Kuuntelin puhetta surullisin mielin. Minusta on keskeistä, että Euroopassa pidetään kiinni ihmisoikeusvelvoitteista ja kansainvälisestä oikeudesta, oikeusvaltioperiaatteista. Ratkaisuja pitäisi hakea tähän kansainvaellukseen Lähi-idän tilanteen rauhoittamisesta ja vakauttamisesta pitkällä tähtäimellä, sanoi Li Andersson.
– Minun täytyy sanoa, että se oli yllättävän suorasukainen. Presidentti puhui kansan suulla, eikä presidentin suulla. Presidentti Niinistön puhe oli enemmänkin sitä, että presidentti kertoi kansalle, mitä kansa haluaa kuulla. Olin hämmentynyt. Puhe oli niin kriittinen, kun meillä on kansainvälisiä sopimuksia. Maalla, joka kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia, kommentoi puolestaan Jari Myllykoski.
– Olin myös yhtä lailla yllättynyt puheesta. Minusta tässä oli selkeä käännös uudenvuodenpuheesta tähän tämän päivän puheeseen. Siitä puuttuivat kokonaan esimerkiksi ne ratkaisut, miten ihmisten asemaa voidaan parantaa siellä lähtömaissa, totesi puolestaan Aino-Kaisa Pekonen.
Henkilö- ja persoonakohtaisia eroja
Ehdokkaiden keskinäisistä eroista jokaisella oli hieman erilainen näkemys, vaikka poliittista perusajattelua he pitivät yhdenmukaisena. Myllykosken mielestä hän on selkeästi eniten työläistaustainen.
– Rehellisesti sanottuna olen rasvanahkaduunari, ja kannan ylpeästi sitä mukanani. Se on minuun sisään rakennettu, Myllykoski sanoi.
Pekonen muistutti olevansa niin ikään duunari, lähihoitaja, joka on ylpeä työstään vanhustenhuollossa.
– Tiedän, mitä työ on, ja pidän itseäni duunarina, hän sanoi.
Selkeimpänä erona kilpailijoihinsa Pekonen piti perheenäidin roolia.
– Olen lasten kautta arjessa kiinni. Minulla on kolme kouluikäistä lasta, ja sitä kautta eroan näistä kahdesta ehdokkaasta. Olemme tosi erilaisia tyyppejä, mutta se on rikkaus ja kertoo puolueemme moniäänisyydestä, hän sanoi.
Andersson korosti haluavansa eroon identiteettien lokeroimisesta.
– Sellainen ei hyödytä puoluettamme, jos luomme sellaisen kuvan, että on jokin punavihreä identiteetti. Suurin osa meidän jäsenistämme ja äänestäjistämme ei identifioidu kaupunkilaisiksi, nuoriksi naisiksi tai nakkilalaiseksi, rasvanahkaduunariksi ja äijäksi, Andersson kommentoi.
– Kyse ei ole siitä, millainen tyyppi sinä olet, vaan että äänestäjänä kannatat poliittisia tavoitteitamme ja poliittista ohjelmaamme. Punavihreys tarkoittaa ympäristöä huomioivan työllisyys- ja tulonjakopolitiikan tekemistä. Se on meidän vahvuutemme, ja silloin voit äänestää meitä, hän perusteli.
Katso illan A-studio Areenasta.