Suomen luonnonsuojeluliiton norppa-asiantuntija Kaarina Tiainen ei ole tyytyväinen maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen toimiin Saimaannorpan suojelun suhteen.

Saimaannorppia on arvioitu olevan yhteensä noin 320. Vaikka norpan kanta on hieman kasvussa, niin se on silti erittäin uhanalainen. Tiaisen mukaan ministeri Tiilikainen olisi voinut pienentää norpan kalanpyydyskuolemia kalastuksen tiukennuksilla, mutta hän sivuutti asian.

– Ministerillä olisi ollut viime käden mahdollisuus lähteä tiukentamaan kalastusrajoituksia, mutta nyt rajoituksiin tehdään vain hyvin pieniä muutoksia, kertoo Tiainen.

Kalanpyydyskuolemat ovat edelleen merkittävin kuutteja tappava asia. Tiainen muistuttaa, että norpan geneettinen monimuotoisuus pienenee jatkuvasti, joten norpan tulevaisuus ei ole ollenkaan turvattu.

– Kannan täytyisi olla huomattavasti suurempi, jotta suojelutyössä voitaisiin hieman hengähtää.