Suomalaisen politiikan konkari ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen hämmästelee Suomen ja Venäjän pääministereiden Pietarin tapaamisen vähäistä antia varsinkin Suomen kannalta pääasiassa.
– Olisin kyllä odottanut enemmän tuloksia tästä turvapaikanhakija-asiasta, koska molemmat osapuolet tiesivät täsmälleen tarkkaan, että mistä siinä on kysymys, Salolainen sanoo.
Suomessa odotettiin pääministeri Juha Sipilän ja Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin tapaamisesta Pietarissa ratkaisuja Suomen itärajalle ilmestyneeseen turvapaikanhakijavirtaan.
Salolainen toivoo, että Venäjä ei pyri vetkuttelulla painostamaan Suomea.
– Toivotaan, että Venäjän tarkoituksena ei ole tällä turvapaikanhakijakysymyksellä lypsää Suomelta jotain sellaista, joka poikkeaisi Euroopan unionin yhteisestä linjasta.
Salolainen korostaa, että Suomen ei pidä missään tapauksessa poiketa EU:n yhteiseltä linjalta.
Uusi painostuskeino
Salolainen ei sulje pois, että Venäjä on keksinyt turvapaikanhakijoista uuden painostuskeinon Suomea vastaan, jota se pystyy käyttämään aina silloin, kun Suomi ei toimi Venäjän haluamalla tavalla.
– Sellainen vaara on olemassa, mutta sanoisin, että on ennenaikaista tehdä tätä johtopäätöstä. Pitää vielä katsoa jonkin aikaa ennen kuin tiedämme mitkä ovat Venäjän todelliset tarkoitusperät, Salolainen sanoo.
Salolainen on kuitenkin vakuuttunut siitä, että turvapaikanhakijavirtaa Suomen itärajalle pohjoisessa kontrolloidaan Venäjän johdosta.
– Niin totalitaarisessa ja yksinvaltaisessa valtiossa kuin Venäjällä mitään tällaista ei tapahdu sattumalta, Salolainen korostaa.