ÖT:n uutisointi kouluverkkokeskustelusta nostatti myrskyn Pietarsaaressa, ihmetystä se aiheutti myös Anna-Maja Henrikssonissa.
– Ihmettelin suuresti aamulla, kun avasin ÖT:n, että mistä tällainen otsikko on kotoisin, olenko ollut samassa tilaisuudessa kuin toimittaja. En ole ehdottanut, enkä tule ehdottamaan, että Länsinummen koulusta tehtäisiin ruotsinkielinen koulu, Henriksson linjaa.
ÖT uutisoi keskustelutilaisuudesta, jossa käytiin läpi Pietarsaaren kouluverkkoon liittyviä kysymyksiä. Henriksson sanoo kysyneensä tilaisuudessa, onko pohdittu Länsinummen koulun muuttamista kielikylpykouluksi. Hän myös kysyi, sopisiko vanha kauppaopisto kielikylpykouluksi.
"Suomenkieliset alakynnessä"
Länsinummen koulun rehtori Keijo Paananen ei ihmettele syntynyttä kohua eikä suomenkielisten suuttumusta, sillä hänen mukaansa kouluverkkomuutokset ovat aina kohdistuneet juuri suomenkielisiin kouluihin.
Kaupungissa kouluverkkoa on vatvottu vuosia, ja työ on edelleen kesken. Paanasen mukaan nyt suunnitellaan, että Pietarsaaresta lakkautetaan yksi suomenkielinen alakoulu. Lakkautettava koulu on Itälän tai Ruusulehdon koulu. Lakkautettavasta koulusta oppilaat siirtyisivät Länsinummen kouluun, minkä jälkeen Pietarsaaressa olisi kolmen sijaan kaksi vahvaa suomenkielistä alakoulua.
– Kolme alakoulua ei ole taloudellisesti kannattavaa, Paananen sanoo.