Kokoomus haluaa mahdollistaa turvapaikanhakijoille palkattoman työkokeilun. Puolue myös asettaisi turvapaikan saaneiden henkilöiden tukirahojen ehdoksi kotouttamiseen osallistumisen.
Kokoomus esitteli tänään perjantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa noin 30 kohdan listan turvapaikanhakijoiden kotouttamistoimenpiteistä.
Kokoomuksen listassa korostetaan työllistymisen merkitystä kotoutumisessa.
"Palkattomilla työkokeiluilla on työllistymisessä tärkeä merkitys suomalaisen työelämän ymmärrystä ja kielitaitoa lisäävänä asiana", kokoomuksen toimenpidelistassa perustellaan. Puolueen mukaan palkattomaan työkokeiluun pitäisikin voida osallistua myös sillä perusteella, että henkilö on ensimmäistä kertaa Suomen työmarkkinoilla.
Tällä hetkellä palkaton työkokeilu on jo mahdollista tietyin ehdoin esimerkiksi vaikeasti työllistettäville.
– Jos tänne tulee esimerkiksi metallimies, niin hänen ammattitaitonsa testataan tässä työkokeilussa. Mitä hän osaa? Osaako hän sellaisia asioita, että niillä voi suoraan työllistyä Suomen työmarkkinoilla vai tarvitseeko hän täydennyskoulutusta? kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen selitti infossa.
Kokoomus haluaa myös antaa työnantajille paremmat mahdollisuudet turvapaikanhakijoiden työllistämiseen paikallista sopimista lisäämällä, määräaikaisten työsuhteiden helpottamisella ja koeaikojen pidentämisellä. Puolue myös kannustaisi turvapaikan saaneita yrittäjyyteen.
Tukien kannustettava työhön
Kokoomuksen mielestä oleskelulupapäätöksen jälkeisen valtion tarjoaman toimeentulon pitäisi olla sidottu kotoutumistoimenpiteisiin osallistumiseen.
"Turvapaikan saaneiden tukijärjestelmän, kuten koko muunkin sosiaaliturvan on kannustettava työn vastaanottamiseen mahdollisimman nopeasti", kokoomus linjaa.
Kokoomuksen listassa nostetaan esiin myös kielikoulutus, josta tulisi puolueen mukaan tehdä jokaisen turvapaikkaa hakevan velvoite jo vastaanottokeskuksesta alkaen.
Puolue haluaa myös tarkastella lakisääteisiä tutkinto- ja kielivaatimuksia, jotta esimerkiksi ruotsin kielen osaamisesta ei muodostu työllistymisen estettä.
Kolmen kuukauden määräaika hakemuksille
Puolueen mielestä turvapaikkahakemukset pitäisi saada käsitellyksi kolmessa kuukaudessa.
Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen esitti tiedotustilaisuudessa, että hallinto-oikeuksien kokoonpanoa kevennettäisi kolmesta tuomarista kahteen, jotta kielteisistä turvapaikkapäätöksistä tehdyt valitukset saataisiin nopeammin käsittelyyn.
Tolvanen povaa kevääksi valitussumaa kielteisistä turvapaikkapäätöksistä hallinto-oikeuteen.
Keskusta pyysi työmarkkinajärjestöiltä ideoita
Myös keskusta julkaisi eilen torstaina oman kannanottonsa kotouttamisesta. Kokoomuksen tavoin keskustakin korosti tiedotteessaan työelämän roolia turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa.
Keskusta haluaa myös esimerkiksi keventää ja purkaa turvapaikanhakijoiden työllistymisen esteenä olevia normeja kuten turvapaikanhakijoiden karenssiaikaa eli sitä aikaa, jolloin he eivät vielä saa tehdä töitä.
Keskusta pyysi myös työmarkkinajärjestöjä mukaan miettimään täsmäkeinoja turvapaikanhakijoiden saamiseksi sujuvammin mukaan työelämään.
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi viime vuoden joulukuussa hallituksen hyväksymän suunnitelman turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi.