Dublin-asetus
Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) ei lämpene Dublin-järjestelmästä luopumiselle.
– Näen sen erittäin ongelmallisena. Pitäisi ainakin olla jotain vastaavaa tilalle. Silloin kun se toimi, se oli eurooppalaisen vapaan liikkuvuuden keskeinen elementti.
Financial Times uutisoi keskiviikkona, että EU-komissio kaavailee Dublin-asetuksesta luopumista. Sen säännösten mukaan turvapaikanhakijan hakemus käsitellään siinä EU-maassa, johon hän on saapunut ensimmäisenä. Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista noin viidennes on palautettu maihin, joissa he ovat rekisteröityneet ensin.
Orpo myöntää, että "ensimmäisen maan säännössä" on korjattavaa, koska järjestelmä ei toimi tällä hetkellä.
– Se ei toimi, koska erityisesti Kreikan ulkorajavalvonta ei toimi, ja Schengen-alueelle tulevia ei rekisteröidä. Tämä vie pohjan pois siltä. Koko järjestelmän kaataminen olisi minusta kuitenkin erittäin suuri riski.
Vuotava ulkoraja tukittava, ennen ei neuvotella taakanjaosta
Sisäministeristä Euroopan ulkorajavalvonta pitää ensin saada toimimaan nykyistä paremmin. Orpo myös hoputtaa Turkin ja EU:n sopimusta, jolla vähennetään laitonta maahantuloa Eurooppaan.
– Kun kontrolloimaton tulo saadaan järjestykseen, niin silloin on mahdollista saada Dublin toimimaan. Se olisi minusta ehdottomasti Suomen ja Euroopan etu.
Myöskään turvapaikanhakijoiden sisäiset siirrot EU:ssa eivät näytä toimivan odotetusti. Julkisuudessa on liikkunut tietoja EU:n pysyvästä taakanjakojärjestelmästä, jossa turvanhakijat jaettaisiin jäsenmaiden kantokyvyn mukaan.
Orpon mielestä uudesta järjestelmästä ei kannata puhua ennen kuin vuotavat ulkorajat on ratkaistu.
– Siitä syntyisi automaatti, jos emme kontrolloi Euroopan alueelle tulevien turvapaikanhakijoiden määrää ja luomme jakojärjestelmän. Se kasvattaisi entisestään vain määrää. Mikään jakojärjestelmä ei myöskään korvaa Dublin-sopimusta.
Ministeri muistuttaa, että Suomeen on tullut väestöön suhteutettuna neljänneksi eniten turvapaikanhakijoita Euroopassa.
– Suuressa osassa Euroopan maita nämä määrät ovat erittäin pieniä. Tämä todellinen vastuunkanto pitää ottaa huomioon tulevissa päätöksissä.
Dublin- ja Schengen-sopimukset vaarassa
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoi tiistaina, että EU-mailla on noin kaksi kuukautta aikaa saada asiat järjestykseen.
Orpo varoittaa, että jos tilannetta ei ratkaista, suurimman muuttoliikkeen kohteeksi joutuneet maat alkavat tehdä itsekkäitä ratkaisuja.
– Kun sääolosuhteet Välimerellä paranevat, niin sieltä on tulossa uusi muuttopaine Eurooppaan. Jos tehtyä päätöksiä ei saada vietyä täytäntöön kevättalvella, niin Dublin-sopimus ja vapaan liikkuvuuden takaava Schengen-sopimus ovat erittäin suuressa vaarassa, Orpo toteaa.